sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mt. Eden @ Senssi

Mitä?
Yllättävän monipuolista bassomusiikkia, Mt. Eden -hypeä ja uusia tuttavuuksia!


Missä?
Senssi, Tampere, 21.9.2012 klo 22-04


Kuulumisia:
Kuten jo edellisessä tekstissäni kirjoittelin, Mt. Edenin saapuminen Tampereen kylmiin olosuhteisiin oli sellainen mahdollisuus, jota ei kannattanut jättää väliin. Tätä ohjetta seuraten siis lähdin minäkin perjantaina kohti Senssiä. Tunnelmat olivat saunanraikkaat ja rentoutuneet kuten yleensä perjantaisin. Laittautumisen taustalle laitoin soimaan bassoradion viikoittaisen dnb-shown, joka sopi enemmän kuin hyvin tulevaan yöhön! Hieman ennen yhtätoista pääsin liikkeelle, odotukset ymmärrettävän korkealla. Onhan tätä iltaa tullut itsekin hypetettyä kaikille mahdollisille tutuille ja tuntemattomille.

Senssille saapuessani mietin vain, kuinka mukavaa oli olla siellä taas. Paikka on ehdottomasti Tampereen hienoimpia klubeja korkeine kattoineen ja valtavine tiloineen. Sisustusta voisi ehkä hieman muuttaa modernimpaan suuntaan, sillä ainakin seinien printtikuvat menevät hieman yli hilseen. Paikan arkkitehtuuria olen kuitenkin monesti kehunut. (Tietääkö joku, mitä Senssin tilalla on alunperin ollut? Kiinnostaa oikeasti.)

Lähdin rohkeasti kohti baaritiskiä ja yritin kuikuilla mahdollisesti paikalla olevia tuttuja. Liikkeelle jouduin lähtemään tällä kertaa yksin, sillä suurin osa dubstep/dnb-ystävistäni olivat reissussa tai totaalisen PA. Onneksi Senssi oli jo yhdentoista aikoihin melkein täynnä, ja väkeä virtasi sisään koko ajan. Seurasta ei siis varmasti olisi puutetta, kunhan vain olisin reipas ja vähemmän ujo kuin yleensä. (Olen oikeasti kamala nössö, jos pitää etsiä uusia tuttuja!) Istumapaikkoja en kuitenkaan löytänyt mistään, ja vapaillakin paikoilla oli puolitäysiä tuoppeja. Kumosin siis nopeasti lonkeroni ja siirryin tanssilattian puolelle.

Tähän aikaan yöstä soittamassa oli Subsense, ja musiikkityyli oli illan teemaan kuuluen bassorikasta. Tempot vaihtelivat hitaammasta nopeampaan, mutta meininki tuntui koko ajan vain nousevan. Paikalla oli Senssin tyypillisen asiakaskunnan lisäksi helposti tunnistettavaa dubstep-väkeä ja muutama konemusiikkiskenen vakionaama. Tanssimassa on aina mukava olla, kun kukaan ei yritä esittää mitään ja kaikki nauttivat toistensa seurasta, oli sitten tuttuja tai ei. Subsensen dnb-biitit saivat tanssilattian sekoamaan ja muuvit yltyivät ihan hulluiksi. Tällaista yhteenkuuluvuuden tunnetta sitä haetaan, kun bileissä käydään!

Seikkailua etsivänä ihmisenä lähdin tanssilattialta tutkimaan lisää Senssin uumenia. Väkimäärä kasvoi koko ajan, ja paikka alkoi pikkuhiljaa ruuhkautua. Baaritiskien toiminta oli silti yllättävän sujuvaa! Vaikka hinnat olivat hieman kalliimpia kuin mitä olin odottanut, ne eivät silti päätä huimanneet. Esillä oli tapahtumakohtainen hinnasto, jonka mukaan juomien hinnat liikkuivat siinä 4-5€ tienoilla. On sitä kalliimpaakin ostettu! Yläkerrassa oli samanlainen ruuhka kuin alhaalla, eikä pöytiä ollut vapaana enää yhtään. Toisaalta tällainen järjestely on monesti myös suotavaa, että tanssilattiallekin eksyisi porukkaa (niinkuin minä alkuillasta)! Ihailin jonkin aikaa parvelta lavalla pyöriviä hoop-tanssijoita ja jutustelin muun yleisön kanssa mukavia. Korkeanpaikan kammoisena lähdin kuitenkin pois tungoksesta ja siirryin takaisin tutkimaan alakertaa.

Senssin sivuraiteilla sijaitsevan loungen avaaminen helpotti ruuhkaa jonkin verran. Juomat olisi kannattanut hakea sieltä, ja istumaankin mahtui vaikka kuinka paljon väkeä. Loungen musiikki oli suomirap-painotteista, mikä toimi hyvänä taukomusiikkina vahvasti bassotaajuuksilla toimivasta pääpuolen meiningistä. En silti viihtynyt loungen puolella kauan, vaan siirryin takaisin tähyilemään istumapaikkaa, kunnes vihdoin löysin sellaisen. Ja siitä paikasta en muuten luopunut vähään aikaan! Tuttuja ja ihania ihmisiä tuli morjenstamaan, ja uusia tuttavuuksiakin löysin monta.

Kello yhden aikoihin alkoi yön kohokohta, kun Uusi-Seelantilainen dubstep-duo Mt. Eden otti lavan haltuunsa. Tanssimaan en silti lähtenyt, sillä lavan edusta oli aivan tupaten täynnä, ja ruuhka ylettyi helposti baaritiskin tienoille. Paikalla oli paljon faneja, jotka juoksivat tanssimaan heti ensimmäisten biittien alkaessa. Mutta minähän en paikastani luopunut! Parhaisiin biiseihin oli ihan hyvä tanssia pöydän vieressäkin. Mt. Eden soitti monipuolista ja mielenkiintoista bassomusiikkia; paljon enemmän kuin geneeristä dubsteppiä. MC-touhut piristivät meininkiä ja saivat fanit hullaantumaan. Duon jäsenet olivat taitavia esiintyjiä ja ehdottomasti maailmanmaineensa ansainneita. Pikkulinnuilta kuulin, että bassotaajuutta oli tuotu paikalle lisää runsaasti, mikä oli täysin tarpeellista Senssin kokoiselle paikalle. Äänentoisto toimi muutenkin mielestäni loistavasti, vaikka jälkeenpäin kuulin asiakkailta kommenttia diskanttipuolen muhjuuntumisesta. Jätän äänentoiston setvimisen kuitenkin ammattilaisille, sillä minä en tiedä aiheesta yhtään mitään!

Hyvät fiilikset eivät kuitenkaan loppuneet heti pääesiintyjän jälkeen, vaan lopuksi soittaneen Wispyn biitit pitivät tanssilattian hyvin kuosissa. Päädyin hengaamaan loppuajaksi yläkerran parvelle tarkastelemaan bilettäjiä ja ihastelemaan uuden tuttavani Henriikan käsintehtyjä koruja. Päällimmäiseksi tunnelmaksi illasta nousi juuri kanssaihmisten ystävällisyys ja hyvä kattaus esiintyjiä. Tällaista tulosta saadaan, kun laitetaan Tampereen pätevimmät järjestäjät asialle! Erityisen hienona pidän sitä, että Uusi-Seelantilaisen staran rinnalla oli soittamassa Tampereen omia poikia. Näin tämä kaupunki saadaan nostettua isojen bileiden kaupungiksi. Ja kohta yleisöä virtaa Helsingistä tänne, eikä toisinpäin!


6 kommenttia:

  1. Joo ei Futun bileet jätä ketään kyllä kylmäksi :) parasta tarjontaa suomen maaperällä varmastikkin.

    -Aki

    VastaaPoista
  2. Ennen senssiä paikalla oli Apollo live club. Nyt kysymys kuuluukin, mitä tiloissa oli ennen Apolloa?

    VastaaPoista
  3. Jees kyllähän siinä oli BASS SYSTEM mukana 50% panostuksella ;)

    VastaaPoista
  4. Ennen Apolloa paikalla oli Senssi. Apollo oli Sedun viritelmä, joka ei toiminut pidemmän päälle. Senssi on ollut tuossa paikassa about 20 v., vaikkakin välillä Apollona. VPK:n taloksi sitä sanotaan, että onko siinä sitten joskus toiminut VPK?

    VastaaPoista
  5. Toi talo on VPKn edelleen, noi raflat on siinä vuokralla. Tanssilattian kohdalla oli joskus veparin juhlasali. Treen vpk toimii talossa edelleen, siellä on kaluston ja muiden vpk:n tilojen lisäks jäsenten asuntoja.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista! Juhlasalilta Senssi näyttääkin, ja historiaa jatketaan :)

    VastaaPoista