sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Haastattelussa DJ NEON



Tässä haastattelussa pääosassa on DJ NEON, joka vastaili Lissun kymmeneen kysymykseen hartaasti, ajatuksella ja omintakeisella otteella! 

1. Kerro hieman historiastasi. Milloin soitit ensimmäisen keikkasi?

Ensin kiitos että sain tulla haastateltavaksi! Soitin ensimmäisimpiä epävirallisia keikkoja vuonna 1994, kun koulukaverin kautta sain tilaisuuden tuurata häntä. Silloin soitin nuorisotaloilla ja ala-aste discoissa ja oli se hauskaa soittaa nuorille ensin Movetronia ja loppu illasta hc:ta😜Varsinainen ensimmäinen keikka oli vuonna 1999 meidän omissa järjestämissä SÄDE bileissä. Silloin ne bileet oli ug:ta❤ eikä tarkotus ollut ns. ryhtyä dj:ksi vaan järjestää reivejä jollaisia ei ollut muuten. Me haluttiin et bileissä sois rankka konemusa ja silloin oli itse järjestettävä porukassa ne bileet jotta sai sitä kuulla. Jostain kumman syystä 😜 sana lähti leviämään ja muut järjestäjät alkoivat kysyä soittamaan heidän bileisiin ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Tämä tie on sisältänyt unohtumattomia keikkoja ja hetkiä joita en vaihtais mihinkään!!!!!

2. Mistä sinut nykyään löytää soittamasta?

Nykyään niinku aiemminkin mut löytää soittamasta aina millon mistäkin, mihin pyydetään soittamaan niin sinne mä meen ja meillä on uus organisaatio nimeltä : Full Circle jossa oon mukana ja soitan niissä bileissä. Meidän ekat bileet oli 27.5. Vantaalla Vernissassa. Ja helpoiten mun keikat näkee ku pyytää facessa kaverix ja mä mun profiilissa ( https://www.facebook.com/tonyneon.seppanen ) mainostan kaikkia keikkoja.

3. Mikä on suosikkigenresi ja miksi?

Ehdottomasti se on GERMAN HARDTRANCE ja KAIKKI SEN TYYLINEN TAI MUKAINEN !!!!!!!!!!!!!!!! se on ollut sitä aina 90 -luvun alusta lähtien ja siksi se on valikoitunut mun dj tyylixi. Se on #1 koska rakastan että se on nopeeta musaa, siinä on melodiaa joka antaa tunnetta ja on energiaa joka laittaa tanssimaan👊💎

4. Mikä on Suomen konemusiikkiskenessä parasta?

Mä oon aina tykännyt ja tykkään Suomessa siitä että täällä bilettäjät/reivaajat on tosi tosi tosiiiiiiiiiiii messissä bileissä ja aina ja täällä on hyviä bileitä! Se hyvä vimma reivaajissa antaa soittajalle tosi paljon ja on korvaamatonta!💎KIITOS REIVAAJAT! ❤❤❤😍

5. Mitkä ovat suosikkipaikkasi järjestää bileitä ja miksi?

Mieluiten mä tykkään halleista ja hämysistä paikoista ku niissä on hyvä se ug tunnelma ja tavallaan se techno skenen alku ja juuri ja sydän. Myös tietty hyvä klubi on aina hyvä ja mikä tärkeintä että äänentoisto ois aina hyvä👊😜🙊😎

6. Jos saisit tehdä yhteistyötä kenen tahansa artistin kanssa, niin kuka se olisi?

Tällä hetkellä teen yhteistyötä jo mun kahden idolin kanssa ja vielä kun sais tehdä yhteistyötä jonkun kanssa niin toivoisin ehdottomasti että se ois COCOOMA ❤

7. Haaveiletko maailmanvalloituksesta?

Haaveilen että pääsisin maailmalle jollain tavalla mutta ei tarvitse valloittaa😜🙊. Se jollain tavalla on esim. 1 keikka siellä tai muuten musa julkasu puolella. Musa julkasu puolella maailmalle on jo päästy ihan pikkasen ku mun eka biisi : Der Zeitgeist julkastiin Hollannissa 1.2. ja lähes 40 dj:tä ympäri maailmaa soittaa ja tukee sitä biisiä, jopa Chilessä asti ja se on just tänään ollut tasan 5 kk putkeen Top100 listalla/listoilla maailmalla tunnetussa mp3 kaupassa : Trackitdown! WOW! ja biisi oli vielä julkasusta seuraavasta päivästä 5 viikkoa #1 sijalla ja vielä tänäänkin 5 kk jälkeen se on Top100 listalla #6 sijalla!!!!! En voi uskoa enkä käsittää tota🙊

8. Mitä tulevaa keikkaasi haluaisit mainostaa?

Mulla tulee keikat usein aika lyhyellä varoitusajalla. Nyt seuraavaa mitä haluun mainostaa on meidän seuraava Full Circle bileet syksyllä. Päivämäärä ei vielä tiedossa mut selvii joko mun profiilista facessa tai Full Circle sivulta : https://www.facebook.com/fullcircletapahtumat/?fref=ts

9. Minkä youtube-videon haluaisit jakaa lukijoille?

Ehdottomasti videon jossa on pätkä mun biisiä : Der Zeitgeist ja sit mun keikka videon missä näkyy hyvin se mun energia (varsinkin 2 min kohdalla😜). 

Mun Der Zeitgeist biisi:


Mun keikka video:


10. Määrittele termi "tekno".

Tekno on musta koneella tuotettua musiikkia jossa musiikin lisäksi on yhdessä vahvasti kulttuuri. Tekno musiikki jakaantuu todella moneen eri tyylisuuntaan ja niiden alalajeihin. Tekno kulttuurissa taas näkyy vahvana suvaitsevaisuus ja yksilöllisyys ja toisen kunnioittaminen juuri sellaisena kun on. Kaikkiin maailman uskontoihin ja niiden sivuvaikutuksiin verrattuna tämä on kulttuuri johon minä näen hyvänä uskoa, TÄMÄ ON MINUN USKONTONI❤