Fluke on yhtye, johon tulee aina kerran vuodessa (suurinpiirtein) palattua. Harvemmin kuin esimerkiksi Orbitaliin, mutta useammin kuin vaikkapa Röyksoppiin. Fluken kuuntelu on itsellä ollut sitä, että muistaa biisien nimet, ja että "ainiin tämä taisi olla hyvä kipale, laitanpa soimaan!" Aika harvoin laitan kokonaisen albumin soimaan, joten tänään teinkin poikkeuksen. Vuonna 1995 ilmestynyt Oto on bändin kolmas studioalbumi. Osa biiseistä tuntui melkeinpä ihan uusilta, kun en niitä muistanut, kun taas osa muistui hyvinkin mieleen tässä kuunnellessa.
Onko tämä nyt sitä electronicaa? Olen Flukesta kirjoittanut JO AIEMMINKIN, ja selitän vanhassa artikkelissa enemmän siitä, miten itse koen Fluken musiikin. Tämä artikkeli taas on omistettu nimenomaan Oton syynäämiselle ja arvostelulle. Tiedän, että tykkään valikoida arvostelujen kohteiksi minulle mieluisia levyjä, mutta pakkohan niitä on aina silloin tällöin hypettää.
Newtonin kehto -teemainen albumin kuva viittaa jo yksistäänkin tieteestä saatuun inspiraatioon ja antaa kuvan hieman futuristisesta ja scifimäisestä biisikokoelmasta. Ysärillä tämä inspiraatio oli parhaimmillaan, kun konemusiikki oli vielä ihan tuoretta kamaa. Itse olin 5-vuotias, kun tämä levy ilmestyi. Muistaakseni löysin Oton joskus 2009-2010 maissa, kun parin hyvän biisin löydyttyä rupesin hieman tutkimaan artistia. Nyt rupean kuitenkin etsimään mahdottoman pieniä yksityiskohtia Oton kappaleista ja toivottavasti saan uskottavan arvostelun tehtyä!
1. Fluke - Bullet
Oikein hieno aloitus levylle! Oudolla tapaa rytmikäs bassosaundi ja kilisevät avaruuskellot luovat tunnelman heti jonnekin syvään päätyyn. Kaikuvat symbaalit ja snare/clap soundit ovat erittäin rapsakoita. Biisissä on käytetty kahdenlaista vokaalia, naista ja miestä. Tällainen on todella tyypillistä Flukea, ja vokaalit saattavatkin tulla vähän puskista ensikuuntelijalle. Kaikenkaikkiaan Bulletin tunnelma on juuri sopivan minimaalinen ja aloittaa levyn mielenkiintoisesti. Tasabiitti luo tähän vähän trancemaisen fiiliksen. Olisiko tästä jotain makeaa tranceremixiä olemassa? Laittakaapa kommentteihin!
Bullet on tältä levyltä ehdottomasti eniten kuunnelluin biisi, mitä omaan kokemukseen tulee. Joku tässä on vaan tosi koukuttavaa. Tietyllä tapaa Bullet on ensimmäinen kappale, mikä minulle sanasta Fluke tulee mieleen. Sen verran monesti tätä on luukutettu.
2. Fluke - Tosh
Super sitä, super tätä, super mitävaan. Tässä biisissä on sitä robottisaundia, joka passaa scifi-inspiraatioon oikein hyvin. Tosh on minulle aika vieras kappale, jota en juurikaan ole kuunnellut yksistään. Biisissä on vähän sellaista honky tonk -fiilistä, mutta lopulta onhan tämä ihan kiva pikkubiisi. Joku tuossa viidakkogroovessa viittaa myös (minun mielestäni) johonkin todella outoon aboriginaalimeininkiin, jossa porukka soittaa didgeridoota ja rumpuja. Samalla kuitenkin vokaalit ovat futuristisempia... Mitä ihmettä? Ehkä tämän idea jollekin avautuu paremmin. Hatunnosto rohkealle säveltäjälle.
3. Fluke - Cut
Taas esimerkillistä flukebassosaundien käyttöä! Tässä on oudolla tapaa vähän jazzahtava tunnelma sähköbassoineen ja kilkattavine symbaaleineen. Vokaalit ovat sellaista kuiskauksen rajamailla olevaa runonlausuntaa, ja välillä tunnelmaa kohottaa kummallinen viheltävä saundi. En tätä ihan repeatilla rupeaisi kuuntelemaan, mutta kyllä tämä kivana välibiisinä toimii.
4. Fluke - Squirt
Hidastempoisempi biisi, joka kuitenkin groovaa jollain tosi mystisellä tavalla. Visiona tuli joku electroklubi, jossa on violetti valaistus ja tyylikäs porukka chillaa kalliiden drinkkien kanssa. Puolessa välissä biisiä mukaan tulee sitä saundia, mitä tämä vähän kaipasikin. Semiresurrection-saundia? Minun mielestäni tämä biisi saisi olla reilusti pidempi, jotta kehityskaari korostuisi enemmän. Mutta kyllä tämäkin toimii! Tämä on taas niitä, mitkä eivät minulle kamalan tuttuja biisejä ole, mutta on tämä minusta parempi kuin esimerkiksi Cut.
5. Fluke - Wobbler
Bulletin ohella yksi levyn lempparibiiseistä. Kuunnelkaa nyt tätä! Verrattain hidas tempo, mutta kaikki toimii. Tämä sopisi johonkin cyberpunk-henkiseen tapahtumaan, missä on punaiset nahkatuolit ja porukalla PVC:tä päällä. Toinen, mikä tuli mieleen on moottoritiellä ajava auto, joka siirtyy katulampulta katulampulle ja ulkona näkyy keltaista ja punaista valoa. Biisi kehittyy ihanan hitaasti mutta varmasti. Vokaalit ovat tyypillistä Flukea. Loppupään huljutuksista tulee vähän mieleen Vangelis, vaikken näitä kahta artistia mielelläni vertaisi toisiinsa. Mutta ehkäpä kaikki electro-artistit jokatapauksessa ottavat toisiltaan vaikutusta? Hieno biisi kaikenkaikkiaan!
6. Fluke - Freak
Kolmas tällainen biisi, jota on tullut kuunneltua ihan yksisteenkin ilman muuta albumia. Onko tämä jollain tapaa eeppisempi kuin muu levy? Tässä vaiheessa ottaisin myös puheeksi ilmiselvän samankaltaisuuden Orbitaliin, mikä ainakin minulla tuli melkein samantien mieleen. Ja tottakai on pakko mainita tämä erittäin paljon käytetty mutta toimiva duuri-molli-duuri-molli-kuvio, jota tässäkin on käytetty. Se tuo biisiin aina sellaista mystistä tunnelmaa, joka voisi jatkua vaikka ikuisuuksiin. Vähän tätä tasapainottaa raskaat perkussiot, jotka groovaavat hienosti, eivätkä välitä verrattain hitaasta temposta. Esimerkillinen ote Fluken tunnelmanluonnista.
7. Fluke - O.K.
Aivan loistava biisi minun mielestäni. Tässä on sellaista avaruudellista eeppisyyttä! Monet levyn biiseistä sopisivat jonnekin mystisille lounge-klubeille, mutta tämän näkisin esimerkiksi planetaarion taustamusiikkina, kun saa tuijottaa lievästi nopeutettua esitystä aurinkokuntamme planeetoista. Tykkään myös erityisesti aavemaisista, synteettisistä kuorosaundeista, mitä tässä on käytetty. Biisi on myös sopivan pitkä, jotta tunnelma ehtii välillä rauhoittua ja sitten alkaa taas uudestaan. Nyt kun Oton kuunteli pitkästä aikaa läpi, niin O.K. varmaan päätyy vähän tiuhempaan kuunteluun Bulletin ohelle. (Tästä biisistä tykkäävät varmasti tykkäävät myös Fluken biisistä Kitten Moon! O.K.sta väännetty vähän tujumpi versio nimittäin.)
8. Fluke - Setback
Taas näitä biisejä, mitä en oikein kunnolla muista, joten on ihan mielenkiintoista kirjottaa omia mielipiteitään ylös. Onkos tässä taustalla jonkinlainen djembesoundi? Vokaaleita käytetään tässäkin monipuolisesti: on miesääntä ja naisääntä. Kestää useampi minuutti, kun biisi oikeasti herää henkiin. Albumin lopetus on upean gospelmaisen naisäänen siivittämä jäinen sointuhomma, joka lopulta häipyy pois. Jos ihan totta puhutaan, niin minun mielestäni O.K. olisi ollut parempi lopetus levylle, mutta toimii tämäkin omalla tavallaan ihan hyvin.
***
Levy on täynnä uskaliasta bassosaundien käyttöä, urkupisteitä, sointukuvioita, electrotyyppistä ilottelua ja voimakkaita perkussioita, joita on mielestäni käytetty hyvin luovasti! Vajaan tunnin mittainen levy kannattaa kyllä kuunnella. Olen muutkin Fluken levyt tottakai kuunnellut, mutta tämä on jäänyt mieleen sellaisena, että on hyvä idea kirjoittaa arvostelu. Fluken musiikki on tosiaan sellaista "älykästä tanssimusiikkia", (jonka varsinaisessa FLUKE-ARTIKKELISSA mainitsinkin.) Sitä ei ole oikein tarkoitettu perinteiselle tanssilattialle, mistä syystä näkisinkin Fuken musiikin juuri jonkun ihanan loungebaarin taustamusiikkina.
Fluke käyttää vokaaleja lähinnä efekteinä. On kuiskauksia ja pieniä laulettuja pätkiä, joista yleisö joko tykkää tai ei. Itse jouduin oikeastaan opettelemaan, että tällaista saundia Fluke nyt tarjoaa. Joissain kohdissa vokaalit saattavat jopa ärsyttää kuuntelijaa, mutta yleensä ottaen niillä on kyllä paikkansa.
Perkussiot ovat toinen hypetyksen kohde. Hienosti myös bassosaundi on ajoittain saanut saman kohtelun, kuin perkat. Snaret ovat aina ihanan raikkaita, ja symbaalit karhean säksättäviä. Joka biisissä on myös oma uniikki tapansa käyttää perkussioita, mikä luo ihanasti monipuolisuutta levyyn.
Jos pitäisi jotain negatiivista sanottavaa vielä keksiä, niin osassa biisejä fiilikset tuntuvat vähän ristiriitaisilta. Basso tekee jotain, kun taas muu biisi tekee jotain ihan muuta. Ja kuten jo mainitsin, vokaalit saattavat tulla yhtäkkiä ja liian kovaa. Tykkään myös levyn pitkistä biiseistä huomattavasti enemmän, kuin lyhyistä. Lyhyet biisit ovat monesti sellaisia kokeilun tapaisia yritelmiä, joista jää hieman hämmentynyt olo. Hirveästi muuta negatiivista tältä levyltä ei löydy! Onkohan tämä vähän sellainen unohdettu helmi konemusiikin historiassa? Mikä teidän lukijoiden suhde on Flukeen? Onko tullut kuunneltua yksittäisiä biisejä, vai onko tämä levy edes millään tapaa teille tuttu?
Mitä albumiin tulee kokonaisuutena, niin on mukavaa, että siltä löytyy monenmoista kuunneltavaa. Viimeiset kaksi kappaletta olisin tosiaan vaihtanut keskenään, mutta yleensä ottaen flow on ihan jees. Kuuntelija saa itse päättää, minkälaisen fantasian tämä hänelle luo. Jotenkin kummallisesti levy kuulostaa modernimmalta kuin vuonna 1995 ilmestyneeltä lätyltä odottaisi! Näin hienoa konemusiikkia osattiin jo silloin tehdä. (Tottakai on olemassa vielä vanhempaa ja vielä helmempääkin materiaalia, mutta siihen palaan joskus toiste.)
***
Sellaista arvostelua tällä kertaa! Jos sinulla on ehdottaa seuraavan artikkelin aihetta, niin keskustelu jatkuu FACEBOOKISSA ja DISCORDISSA, joten liittykää seuraan mukavaan! Hyvää joulua lukijoille!
