tiistai 25. syyskuuta 2012

Stellar City - Orjan Nilsen "Pre"

Mistä puhutaan?
Ihastuttavan Fat Ladyn ensi perjantain Stellar City ("selleri") -bileet!

Hypetystä:
Perjantaina 28.9.2012 Hämeenkadun Fat Ladyssa räjähtää jälleen! Kaupunkiin saapuu pohjoismaiden freeseimpiä trance-DJ:tä ja uskomattomat bileet on taas kerran taattu. Kutsunkin siis kaikki lukijani mukaan hyvään meininkiin ja vilpittömästi toivon, että mahdollisimman moni saapuisi paikalle. Stellar City järjestetään Tampereella nyt kolmatta kertaa ja se on aina ollut yleisömenestys. Taso vain tuntuu nousevan joka kerta! Luvassa on siis sellaista säihkettä, jota ei passaa kenekään, joka edes vähän piittaa konemusiikista, missata.

Kirjoittelun taustalle laitoin loopille pyörimään illan pääesiintyjän Orjan Nilsenin sisuskaluja värisyttävän biisin nimeltä Amsterdam. Suosittelen sitä lämpimästi syysiltoihinne.



Norjalainen Orjan Nilsen on suhteellisen tuore nimi trancepiireissä. Kuvioissa tämä proge-DJ on ollut mukana vuodesta 2006 lähtien ja siitä tähän päivään jatkanut tasaista nousua. Läpimurto tapahtui aikaisemmin tänä vuona, kun herra sai IDMA Break-Through DJ -nimityksen. Nilsen on minulle itsellekin tuttu nimi, vaikken tämän vuoden tuotantoa ole ehtinyt paljon kuunnellakaan. Suurin osa omista reiviystävistäni tunnistaa myös nimen, ja facebookin Stellar City-tapahtumassa on myös suurehko Nilsen-hype päällä. Enkä ihmettele ollenkaan! Musiikillisesti Nilsenin tuotanto on edistyksellistä, sointukulut kunnon progesettiä, tavallaan tuttua kamaa mutta silti erikoisella tavalla herkullista. Tässä vielä toinen tämän vuoden hittibiisi, Orjan Nilsen - Endymion:



Illan toinen ulkomainen nimi on tanskalainen Kris O'Neil, In Trance We Trust -labelin freeseimpiä tyyppejä. Tämä herra ei ollut minullekaan aikaisemmin tuttu, mutta pienen youtube-kierroksen perusteella O'Neil ei mikään aivan turha hemmo ole! Tarjolla on singlejä vaikka muille jakaisi ja lisäksi yhteistöitä mm. edellisten Tampereen yleisön villitsijöiden Marcus Schössowin ja Marco V:n kanssa. Katsaus O'Neilin tuotantoon paljastaa kunnon biletrancea, joka uppoaa Stellar-väkeen varmasti kuin häkä. Tässä perään muutama valikoitu pätkä youtubesta:


Kiholm & Kris O'Neil - We Just Did:


From Canada With Love:


Perjantain lopusta musiikista vastaa Suomitrancestara Ville Lope, joka teki soitannallaan vaikutuksen jo viime Stellareissa. VIP-passilaisten oman tilan musiikin tarjoaa Futuristics-ihmiset. Hyvä musiikki ei siis jää pelkästään ulkomaantarjonnan varaan! Fat Lady tilana on profiloitunut juuri massiivisten trance-bileiden kodiksi, jonne on aina ihana tulla takaisin ja ikävä tulee jo pilkun jälkeen. Fätärin ylä- ja alakerran eri tunnelmat tarjoavat liikkumatilaa tamppaajille, ja musiikin luvattiin pysyvän samana koko talossa (sitä VIP-stagea lukuunottamatta...)! 

Tiivistettyvä voin siis sanoa, että Tampereen bileskenessä pyörivät ihmiset eivät yksinkertaisesti voi jättää tulematta paikalle, ja muutkin kynnelle kykenevät raahataan tamppaamaan vaikka väkisin. Kesä on jo ohi, ja nyt otetaan sloganiksi "Hurjasti töitä, hurjasti hupeja!" Kipinkapin siis kaikki perjantaina mukaan! Lizsen suuttuu, jos ei näe tuttujaan paikanpäällä :) 

Luvassa on taas luonnollisesti jälki-ihmettelyä viikonlopun aikana, ja taidanpa sunnuntaikevennykseksi laatia toisen Top-10 -listankin...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti