The Prodigy @ Ruisrock 2011

Mitä?
Legendaarinen bändi legendaarisilla festareilla.
Liam Blog


Missä?
Ruisrock, Turku,  8.7.2011 klo 00:15

Kokemuksia:
Tätä tapahtumaa odotin innolla ja The Prodigy-hype vain yltyi päivämäärän lähestyessä. Matkassa olivat mukana Lizsen, Ante ja "mielellään anonyymina esiintyvät" Jukka ja Anna; kaikki pitkäaikaisia faneja ja ensimmäistä kertaa bändin keikalla.

Tunnelma alkoi Turun rautatieasemalta kun eräs festivaalikansan edustaja kyseli että "Hehe. Prodigy, vai?" Myönsin asian olevan näin ja kysyin että näytänkö joltain fanilta kun oli noin päivänselvää. "Eheeet yhtään..."
Tästä alkoi leikki nimeltä "Bongaa prodigy-fani", joka oli vähän liian helppo. Kaupungissa tuli vastaan satoja festarilaisia bändipaidat päällä.

Etsiessämme ystäviämme kävi ilmi että Elisan verkko oli ilmeisesti down, koska viestejä ei pystynyt lähettämään eivätkä soitot onnistuneet. Puhelimien toimimattomuus vaikeutti festarielämää jonkun verran. Näissä tilanteissa ei muuta voi kuin pysytellä etukäteen sovitussa suunnitelmassa. Muistatteko kun 90-luvulla tämä oli ihan normaalia?

Vihdoin aloitimme matkan festarialueelle. Varsinainen seikkailu siitäkin kehkeytyi. Bussiin oli 2598795 kilometrin jono ja aurinko paahtoi täysillä. Ruissalon pysäkiltä alueelle oli matkaa yli 2 kilometriä ja tuhansien ihmisten letka näytti ja tuntui pyhiinvaellukselta (ja sitä se varmaan olikin). Alueella jonotimme lisää vessoilla ja portilla. Aurinkoa sai ihan tarpeeksi. Turvatarkastus portilla oli aika mitätön; katsottiin vaan ettei mitään pulloja ole mukana.

Festarialueella asiat oli hoidettu mallikkaasti. Vesipisteitä ja vessoja oli ihan tarpeeksi vaikka vähän sai jonottaakkin. Istuskella pystyi nurmikolla ja rantsun hiekalla. Ruokaa ja juomaa oli tarjolla paljon, vaikkakin suolaiseen hintaan. Ihmisistä panin merkille aika selkeän kahtiajakautumisen "pikkuteineihin" ja raskaamman musiikin ystäviin. Varmaan joka toisella tyttöhenkilöllä oli tällaiset jalassa. Muoti on joskus ihan kivaa mutta joskus en ihan ymmärrä... Pysyn asiasta hiljaa koska ysäri ei ole vielä muodissa ja itse sitä aikalailla noudatan.

Voodoo People Magic People
Niittylavalla oli väkeä jo edellisen artistin lopettaessa. Saavuimme Anten kanssa lavalle 1,5 tuntia ajoissa mutta eturiviin ei enää mahtunut. Oli pakko tyytyä siihen kolmanteen riviin.. nyyh. Jokatapauksessa oli mukavaa nähdä muitakin vannoutuneita faneja leiriytyneenä niitylle. Aika valui hitaasti ja kulutimme aikaa seuraamalla lavan rakennusta ja soundchekkejä. Taustahälynä soi mielenkiintoista teknoa ja muun muassa The Bloody Beetroots feat. Steve Aoki - WARP. Porukka alkoi jo tanssimaan hyvissä ajoin. Juttelin erään oululaisen dubstep-DJ:n kanssa joka oli mielissään saadessaan tanssia. Kuulemma oli ollut edellisellä prodigyn keikalla sikainfluenssassa. Omistautuneisuus kunniaan!

Vihdoin keikka alkoi.
 24 000 fania lähti painautumaan kohti lavan etureunaa yhtä aikaa. fffuuuu-

Ideanahan oli että edestä näkee paremmin lavalle mutta pitihän se jo aikaisemman festarikokemuksen mukaan tietää mitä siitä seuraa. Eturivissä seisonut kaksimetrinen kusipää alkoi niittaamaan pienempiään maahan ja tilanne meni aika vaaralliseksi. Kestimme Anten kanssa noin 5 minuuttia, jonka jälkeen oli pakko suorittaa sellainen Monty Python and the Holy Grail -tyyppinen "RUN AWAYYYY". Kymmenen metriä kauempana näki screenin ihan hyvin ja pystyi jopa tanssimaan jonkun verran. Hyvä kuitenkin että sieltä edestä tuli todistettua että on nämä ne oikeat tyypit lavalla eikä mitään feikkejä. Loput pystyi katsomaan screeniltä.

Biisilista oli identtinen bändin viimeviikkoisen Kreikan keikan kanssa. Vanhoja ja uusia biisejä tuli aikalailla vuorotellen ja fiilis oli kova!  Maxim ilmoitti bändin olleen viimeksi ruississa vuonna -97 ja huudatti yleisöä asiasta. Oujee! Bändi ei ollut tyytyväinen ennenkuin huudettiin tarpeeksi lujaa. Nyt ei ole ääntä.

Setin parhaita biisejä olivat Voodoo People ja Smack My Bitch Up, ylläripylläri. Klassikkobiisit groovasivat vaan niin saakelin hyvin että yleisö meni täysin sekaisin. Meidät käskettiin tekemään "the biggest fucking circle ever" ja niinhän me teimme joka ikisen biisin alkuun. Porukka ravasi ympäriinsä ja pomppi juuri niinkuin prodigyn keikalla pitääkin. Itsekin onnistuin telomaan itseni kaatuilemalla mutta huomaavaiset kanssaihmiset nostivat kaikki kaatuneet heti ylös.

Settilista oli suurimmalta osin juuri sitä mitä voisi odottaa. Invaders Must Die -albumi oli esillä koko ajan ja lopussa meille ilmoitettiin että "there are warriors in fucking Finland"

Keikasta on pakko vielä mainita täysin yllätyksenä tullut encore "Out of Space" joka sai tämän oldskool-fanin melkein kyyneliin. Aikuisten oikeasti. En ollut varautunut siihen, että kyseisen biisin vielä livenä kuulisin. Biisin loputtua sitä ei oikein tiennyt miten päin pitäisi olla ja piti vain urheasti ja hikisenä lähteä taivaltamaan kohti majoitusta.

Swamp People
Sama kahden kilometrin kävely toistui keikan jälkeen. Vaikutelma pyhiinvaelluksesta muuttui haitilaiseksi voodoo-zombikulkueeksi kun 24 000 Prodigy Warriors -koulusta valmistunutta eteni hitaasti ja epävarmasti kohti bussipysäkkiä. Osa zombeista rymysi aidan takana metsässä ja osa kompuroi nokkosia täynnä olevissa ojissa. Näky oli paikoitellen niin huvittava että oli pakko nauraa vaikka väsymys painoi. Zombit tunkivat itsensä jo täysiin busseihin ja katosivat sitten Turun yöhön. The Prodigy oli kokemuksena fyysisesti raskas mutta psyyke sai reilusi uutta puhtia.

Onnelliset fanit (vaikka aurinko paistaa suoraan silmiin).