lauantai 4. helmikuuta 2012

Global Trance Awakening 3 @ Volume

Mitä?
Psytrancea ja glitteriä.


Missä?
Vanha kunnon Volume, 3.2.2012 klo 22-04


Terveisiä:
Tammikuun helvetillisten viikonloppujen jälkeen oli mukava lähteä jälleen kerran kunnon pippaloihin. Koulu ja työt saivat bile-elämäni henkihievereihin aikaisten herätysten ja turhaakin turhempien velvollisuuksien kanssa. Tarvitsin kipeästi psykedeelisen lämmintä ilmapiiriä ja mistäs muualta sitä löytää kuin Futuristicsin bileistä! Global Trance Awakening tuli koettua viimeksi joskus ajat sitten viime vuoden puolella (ennen kuin Lizsko-blogi oli edes ajatuksen tasolla olemassa), joten pitihän sitä lähteä tsekkaamaan, ovatko bileet vielä saman luokan hauskanpitoa kuin aikaisemmin.  Lähdin liikkeille aikaisin, sillä tiesin kuluneen viikon pahojen univelkojen vaikuttavan jaksamiseeni. Psytrancea kovasti rakastava poikaystäväni Ante jäi potemaan mahatautia, joten hyppäsin bussiin yksin. Pakkanen kiristi mieltä, mutta urheasti tepastelin lähes sietämättömien sääolojen läpi Otavalankadulle. Onneksi paikalla odotti se lämpö, mitä alunperin lähdin hakemaankin.

Futuristicsin psy-bileistä tutut sisustuselementit olivat muuttaneet vanhan kunnon Volumen tunnelman jälleen kerran täysin erilaiseksi. Sama taikatemppu on tapahtunut jo vaikka kuinka monta kertaa esimerkiksi Senssillä ja Groovessa, kun vanhaa paikkaa ei ole uskonut enää samaksi. Näihin bileisiin kannattaa lähteä jo ihan pelkän taiteen vuoksi, ellei musiikki tai tanssiminen inspiroi niin paljon. Koko Volume oli UV-valaistu, mikä sai jo paikallaan istumisen tuntumaan epätodelliselta kokemukselta. (Hitto vie, sellainen lamppu olisi kiva olla kotona jossain nurkassa...) Perinteisenä DnB-klubina tunnettu Volume oli muuntautunut silmiä hiveleväksi psy-luolaksi, joka oli jo klo 22:n tienoilla yllättävän täynnä innokkaita tanssijoita ja seurustelijoita. Ilmeisesti psykedeelisyys vetää puoleensa enemmän porukkaa kuin esimerkiksi Volumen kuuluisat DnB-pippalot.  Kovasta pakkasesta saapuminen paikanpäälle tuntui samalta kuin pitkän työpäivän jälkeen palaaminen kotiin! Volume on edelleenkin mielestäni aivan ihana mesta, jossa kaikki voivat tuntea olonsa tervetulleeksi, oli sitten minkä tahansa tyylilajin tai ikäluokan edustaja.

Kenties näitä vähemmän mainstream -bileitä
voisi olla useamminkin :)









Onnekseni paikalla oli jonkin verran tuttuja ja tutun tuttuja, muun muassa ihana laululintuni Krista, keppireivaaja Tero ja muita vakionaamoja Tampereen bileistä. Tanssilattialla silmiini pisti hieno seikka, nimittäin suurin osa tanssijoista oli tällä kertaa naispuolisia! Kaikki olivat myös panostaneet pukeutumiseen ja glowstickejäkin näkyi suurissa määrin. Komean näköistä porukkaa! Yleensä Volumen bileissä ensimmäiset rohkeat tanssijat ovat miehiä, ja naiset seuraavat perässä vasta kun joraamassa on tarpeeksi suuri määrä tuttuja ihmisiä. Voin toki olla väärässäkin, mutta näin olen asian observoinut. Global Trance Awakening oli kuitenkin jossain määrin naisten ilta, kun vessakin oli täynnä glitteriä ja UV-meikkiä lisääviä reivaajia (vessan jäätävästä kylmyydestä huolimatta). Silmäniloa ei siis illasta puuttunut, kun paikallaolijat olivat vähintäänkin yhtä näyttäviä kuin seinillä olleet mahtavat maalaukset! Tällaista omistautumista olisi kiva saada klubeille enemmän ja erityylisiin tapahtumiin. :)

MacDethixin, Nebula Meltdownin ja Shatter Soundin soittamat psykesoundit saivat minutkin pysymään tanssilattialla kauemmin kuin aikoihin missään bileissä. (Tosin juoksentelin aina välillä hakemassa juomia...) Tanssiminen oli mukavaa ja lämmitti ihanasti pakkaskelien keskellä. Musiikki tuntui synkistyvän bileiden loppua kohden, mutta mikäs siinä, kun meininki kasvaa samaan aikaan eikä tarvitse huolehtia paikalleen jäätymisestä. Kuten olen jo aikaisemmissa kirjotuksissa maininnut, psytrance on aivan loistavaa tanssittavaa musiikkia, johon jää helposti koukkuun. Itse en sitä kotioloissa kovin usein kuuntele, joten ehkäpä genreen liittyy jonkin sortin eksotiikkaa... Jostain syystä en yleensä aktiivisesti etsi nimenomaan psy-bileitä, vaan keskityn enemmän dnb/tekno/trance -linjalle. Laadukkaat bileet tuntee kuitenkin jo nimestä (varsin mahtipontisesta sellaisesta), joten kyllä näihin tulee kaikesta huolimatta lähdettyä mukaan!

Kello yhden aikoihin Volume oli jo aivan täynnä psyke-väkeä ja uutta juttuseuraa löytyi jatkuvasti. Ilmapiiri oli täysin avoin ja siitä huomasi, että tämänkaltaisia bileitä oli selvästi haluttu ja odotettu. Jouduin pakenemaan paikalta jo kahden aikoihin, kun suunnaton väsymys odotetusti iski päin näköä. Paikalle jäi kuitenkin iloinen kasa ihania ihmisiä ja lisää ilmeisesti tuli vielä sisään samalla kun itse lähdin. Global Trance Awakening ja Cathedral of Trance ovat aina olleet tupaten täynnä porukkaa (ainakin ne missä olen itse ollut), mikä kertoo jotain Tamperelaisten reivaajien musiikkimausta. Ja kuinka harmillisesti sana 'psytrance' ei kerro perus mainstream-väelle yhtään mitään! Pidetään huolta, että näitä bileitä järjestetään vielä kaukana tulevaisuudessakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti