sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Stellar City - John '00' Fleming @ Fat Lady

Mitä?
John '00' Fleming, yksi ensimmäisistä trancerakkauksistani, sekä Stellareiden ominaista säihkettä!

Missä?
Tyylikäs ja ylellinen Fat Lady, 9.11.2012 klo 22-04


Terveisiä:
Jou kaikki! Alkajaisiksi ohjaan teidät lukijat edelliseen tekstiini, jossa kerron vähän tarkemmin, mistä tämän illan kekkereissä oli oikein kyse. Stellar Citystä on siis tosiaan muodostunut sen tason iltamat, että vain hullut jättävät ne välistä. Tälläkin kertaa siis lähdin liikkeelle odotukset varsin korkealla. Alle nautin puoli pulloa ihanaista vinho verdeä ja soittelin seurueeni kasaan. Mukaan lähtivät cyberpunk-ystäväni Ben ja wanha ystäväni Eukka lyömäsoitinpuolelta. Benin kanssa fiilistelimme Näsilinnankadulla etkoilemassa, ja lähtö siirtyi tavallista myöhemmäksi, koska Eukka piti saada ulos Artturista. Lopulta kuitenkin pääsimme matkaan ja urheasti talsimme pakkasessa kohti Fat Ladya.


Lipunmyynnistä saimme itsellemme vihreät rannekkeet ja VIP-passit. Paikalla oli luonnollisesti jo hyvin paljon porukkaa kello 23:n jälkeen. Suuntasimme suoraan etsimään Lauraa ja muita ihania ihmisiä. Kuten yleensä Stellareissa, paikka suorastaan kuhisi kivoja tuttuja, joten juttuseurasta ei ainakaan olisi pulaa. Tässä vaiheessa jano alkoi kasvaa, joten suuntasimme yläkertaan. Edellisistä Stellareista viisastuneena ymmärsin, että yläkerta oli ehdottomasti paras paikka juomien tilaukseen, sillä muualla baaritiskin olivat varsin ruuhkaisia.

Bongasimme paikalta ainakin superreivaajat Villen ja Pekan seurueineen, Lauran, Heinin, Jonen, Jipan, Jyrkin, Ainon, Teron, Veeran ja vaikka ketä muita. Taustalla soitti DJ Orion, jonka setti oli vetänyt jo kiitettävän määrän väkeä tanssimaan. Itse en tästä setistä kuullut paljoakaan, mutta paikalla aikaisemmin olleet tutut kehuivat kyllä kovasti. Oli kuulemma loistavaa tunnelman kohotusta! Päätin herkutella hieman ja ottaa gin tonicin (7,20€), jotta ilta lähtisi hienosti käyntiin.

Ehdin olla onnellisena juoma kädessä noin kaksi minuuttia, kun huomasin, ettei ranteessani ollut enää sitä vihreää ranneketta. Pohdiskelin, että kuinkahan tärkeä kapine se on, jos ei esimerkiksi käy ulkona kertaakaan ja VIP-passi silti löytyy. Pakkohan sitä oli testata ja noh, eihän sinne VIP-alueelle tietenkään pääse ilman ranneketta! Päätin mennä kärkkymään mahdollisuutta kysyä asiasta lipunmyynnistä.

Sinänsä oli ihan jees seisoskella gin tonic kädessä kylmässä eteisessä miettimässä, että todennäköisesti ei ole enää mitään mahdollisuutta saada uutta ranneketta. Kärsivällisesti kuitenkin odottelin pahimman jonon hälvenemistä, kunnes VIP-ihmisistä vipein musiikkimaestro Tremont tuli pelastamaan päivän. Kiitos siitä vielä! Todella nolo tilannehan se oli, mutta ilmeisesti näitä aina pakostakin jollekulle sattuu. Tällä kertaa se olin minä (eikä esimerkiksi Bad Luck Laura, hehehe).

Toisella yrittämällä pääsimme nätisti VIP-alueelle, missä soi mukavaa teknon kaltaista soundia DJ Ascide5:n toimesta. Muina soittajina alueella olivat Mikado, Tremont, DrS sekä Cirius. (Myöhemmin illasta vissiin myös yllätysvieraita...) Lounge toimi erinomaisena virkistysalueena, sillä istumapaikkoja löytyi taatusti aina, ja sipsit olivat oikein hyviä! :3 Rupattelimme mukavia seurueeni kanssa ja tarkastelimme muuta väkeä. Benin kanssa mietimme, että oli mahtavaa istuskella kaikkien hienojen ihmisten keskellä VIP-alueella ja samalla puhua Star Trekin tuotantokausista ja jaksojen sisällöistä. Mutta onneksi tällekin puolelle mahtui muutama nörtti!

Pitkän aikaa loungessa istuttua teki mieli bilettämään pääpuolelle. Pääartisti John '00' Fleming oli jo aloittanut settinsä, ja tanssimaan oli eksynyt enemmän väkeä. Kuitenkin tanssilattialle mahtui jopa tällä kertaa mukaan (jos vertaa edellisen kerran Orjan Nilsenin settiin, jolloin lavan eteen ei ollut mitään asiaa). Menimme rohkeasti etualalle riehumaan; valotikut heilumaan ja meininki päälle! 00:n setti oli saanut vahvasti vaikutteita goa-trancesta, ja meno oli varsin intensiivinen. Oli kiva katsella ympärilleen, kun tanssijat nauttivat setistä aivan kympillä.

Jossain vaiheessa paikalle saapui myös illan yllätystekijä Timo, joka oli aikaisemmin uhonnut jäävänsä kotiin aikaisen aamuherätyksen takia. Kossubatterya siis naamaan ja työmurheet nurkkaan! Lyömäsoittajaseurassa keksimme myös uuden neljän valotikun tekniikan, sekä traditional valotikkuotteen. Mestarikursseja saa tulla kyselemään - kurssimaksu vain 500€ käteisellä. Kaikenkaikkiaan '00' Flemingin keikasta jäi aivan loistava fiilis: Tampere sai kokeakseen jotain erilaista, ja ilmeisesti itse artistillakin oli hauskaa. Näin ainakin facebookin mukaan:


Tanssimasta palasimme jälleen juurillemme yläkertaan, missä meininki lähti aivan sattumanvaraiseen suuntaan. Istuimme juttelemassa erinäisistä aiheista ja ottamassa lukuisia lissutyyppisiä valokuvia. Mietimme muun muassa, että koska Fat Ladyn yläkerran baarijakkarat ovat läpinäkyviä, niin sellaisen pitäisi pystyä pöllimään kenenkään huomaamatta! Ihmettelimme myös, miksi tanssilattian hieno valaistu katto ei ollut käytössä, ja että sellainen pitäisi olla jokaisessa yökerhossa ympäri maan. (Ja myös Lontoossa.) Keskustelun laatu oli kyllä hävettävän huonoa, mutta hei, eikös bilettäminen ole kuitenkin irrottelua ja yleistä häröilyä varten?

Stellar City oli jälleen kerran laadukas tapahtuma, jossa korkeasta tasosta huolimatta kukaan ei alkanut snobeilemaan tai nipottamaan tyhjästä. Fat Lady alkaa jo tuntumaan toiselta kodilta, jossa ei tarvitse enää pelätä vakioasiakkaiden mielipidettä tai huolehtia mistään muustakaan pinnallisesta tekijästä. Kaikki tuntuivat olleen paikalla musiikin vuoksi ja tunnustamassa rakkauttaan tranceen. Hyvin järjestettyjä bileitä ei voi koskaan olla liikaa, ja niinkin legendaarisen nimen kuin John '00' Fleming keikka oli saatu toimimaan aivan loisteliaasti.

Kello kolmen aikoihin tuttujen määrä rupesi vähenemään, kun sekä Eukka että Laura olivat karanneet paikalta. Tanssimaan emme enää jaksaneet lähteä, joten päätimme Benin kanssa välttää pahimmat jonot ja lähteä Hesburgerin kautta kotiin. Siitä tietää, että ilta on ollut erinomainen, kun vielä känkkylän pöydän ääressä on yltiöpäisen hauskaa! Kotona mietintään jäi seuraava Stellar City ja sen ajankohta, sekä ensi viikon eeppiset Lizsenin syntymäpäiväkekkerit. Ei huolta, kansalaiset! Ihan varmasti varoitan seuraavia Stellareita tämänkin blogin kautta. Pysykää siis kuulolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti