perjantai 28. helmikuuta 2020

Sub Focus - full deep bass

Mitä?
Pitkään hautunutta junkkahypeä!

Hype:
Tiedättekö sen tunteen, kun aina välillä jää pitkäksi aikaa koukkuun johonkin tiettyyn genreen? Minulla se kohdistuu yleensä tranceen tai teknoon, mutta tänään yhtäkkiä muistin että hei, drum'n'bass on aika kovista musaa. Sitä kautta sitten muistelin, mitä joskus 10 vuotta sitten on kuunneltu, ja mieleen pomppasi englantilainen Sub Focus (aka Nick Douwma). Pitkään on ollut jo ideana kirjoittaa artistista, mutta nyt nostalgiahuuruissa päätin toteuttaa suunnitelman. Oi niitä aikoja, kun Sub Focus oli kaikista kovin! Hänen biisejään olen jakanut kyllä useammassakin eri listassa, mutta kyllä hän ansaitsee ihan oman tekstinsä.

Sub Focus taisi muuten olla ensimmäisiä dnb-ihmisiä, joiden tuotantoon tutustuin. Artistin musiikkia soi legendaarisessa Volumessa. jossa beatformers-klubit ynnä muut vetivät porukkaa viikko toisensa jälkeen. Siellä me porukalla pompittiin ja x-stepattiin itsemme puolikuoliaaksi. Tämä perintö elää vieläkin Tampereen dnb-skenessä, joiden bileissä tykkään vieläkin käydä. Porukka siellä on niin ihanaa, kun musiikki vetää kaiken kansan pöytien äärestä tanssilattialle!

Keikallakin olen Sub Focuksen nähnyt. Helsingissä - vuonna nakki ja perunasalaatti. Ystävän kanssa käytiin todistamassa harvinaista Suomen keikkaa. Muistan hemmetin hyvän tunnelman lisäksi sen, että olin jostain syystä laittanut korkokengät jalkaan, joten x-steppaus ei oikein onnistunut. (Note to self and everyone else: laita kevyet tennarit junkkakeikoille.) Harvoin lähden Helsinkiin asti bilettämään, mutta tuolla kertaa oli pakko. Ja oli muuten huikeaa. Kiitos kaverilleni Janille reissusta!

Sub Focus tekee mielestäni sellaista musiikkia, joka jää helposti mieleen. Elän vaarallisesti, joten vertaan tässä artistia Prodigyyn, sillä jotain samankaltaista meininkiä artisteilla on. Melkeinpä jokainen Sub Focuksen biisi on hittikamaa. Breakbeattia täydentää aina joku melodia tai sointukoukku. Osaa biiseistä voisi kutsua litkuksi, mutta mielestäni se ei ole Sub Focuksen fokus. Artisti on taas niitä, joita mielellään luukuttaa mahdollisimman kovalla kuulokkeista. Meininki on silloinkin niin kova, että täytyy heilua istualtaan työtuolissa.

Sub Focuksella on kaksi studioalbumia ja lukuisia sinkkuja. Ensimmäinen albumi Sub Focus on minulle tutuin, sillä se löytyy koneeltakin mp3-muodossa. En muista yhtään, milloin olen levyn jostain ladannut, mutta sitä on tullut kuuneltua monestikin. Aina välillä tulee sellainen tauko, ettei artistia kuuntele yhtään vuosikausiin, mutta sitten siihen taas päätyy takaisin. Sinkkuihin tutustuin samaa mystistä kautta. Ehkäpä niitä jaettiin musiikin ystävien kesken mesessä? (Jonnet ei muista meseä.)

Sub Focus on ansainnut paikkansa yhtenä tunnetuimmista dnb-artisteista. Tulisipa hän pian takaisin Suomeen!

Tällä kertaa Top3:n keksiminen oli superhelppoa, sillä minulla on kolme selkeää suosikkia. Tässä siis hieman tutustumismateriaalia, jos et ole vielä Sub Focusta kuunnellut!

TOP3:

Sub Focus - Rock It

Rock It on varmasti rakastetuin focusbiisi kautta aikain. Biisi oli aika uusi silloin, kun aloitin itse klubeilla ravaamisen. Tanssilattialla sitä pompittiin ja sitten kun tämä lähti soimaan niin huudettiin "SUB FOCUS" ja kaikki sekosivat. Tuo nosto ja droppi ovat ihan kultaa. Tätä kuunnellessa tulee heti vanhat hyvät ajat mieleen. Ja siitäki on jo kymmenen vuotta. Mutta vielä tanssijalkaa vipattaa!

Sub Focus - Special Place

Most of us have a special place we like to visit
Because we actually feel good being there.
What we hear in that place has a lot to do with it.
If the sounds are soothing,
Our pulse rate drops,
Our muscles relax,
We feel at peace.
All too often though, when we stop to listen to great music
We settle for sound that is only average.
What great music deserves
Is full deep bass
To give it warmth.

En muista missä tämän ensimmäistä kertaa kuulin, mutta huhhuh minkä vaikutuksen se sai aikaan. Tästä ei dnb oikein paremmaksi muutu. Intro tuo biisiin jotain mystistä olemusta, joka vie kuulijat samantien erityiseen paikkaan. Tämä jos soisi klubilla niin tulisin hulluksi! Special Placea luukutan ikuisesti! (ping @Fabrin...)

Sub Focus - Flamenco

Rakastuin tähän samantien. Tässä on jotain erilaista, joka erottuu edukseen dnb:n suosta. Ehkä se on tuo kitarasaundi? Exäni ei oikein arvostanut, kun luukutin tätä repeatilla... Mutta biisi ansaitsee mielestäni useamman kuuntelukerran! 

***

Siinä tämän kerran hype. Mieletöntä musaa! Laittakaa kommentteihin omia suosikkejanne.

Keskustelu jatkuu blogin ja FB-SIVUN lisäksi myös DISCORDISSA, joten hopihopi kaikki tykkäämään ja liittymään porukkaan! Tulossa on taas lisää hypejä, listoja ja arvosteluja. Ehdottakaa ihmeessä tekstiaiheita, jos sellaisia keksitte. Huikeaa viikonloppua kaikille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti