Levyarvostelujen aiheita on tullut ja mennyt viime kuukausien aikana. Monta hyvää tuli mieleen, mutta sitten sattumalta törmäsin tämän artikkelin aiheeseen. Suunnitelmani oli selkeä: Laita Kuismaa kuulokkeisiin ja kirjoita fantasiatarinaa Wordilla. (Kirjoittaminen on yksi rakkaimmista harrastuksistani!) Perinteisten suosikkieni sijaan päätin etsiä YouTubesta jotain uutta. Etsinnässä oli Kuisman tekemä mixtape, jossa olisi sekoitus hänen biisejään. Sellaisia ei kuitenkaan löytynyt. Jotenkin siinä sitten kävi niin, että haltioissani kuuntelin Sententiaa, enkä loppupeleissä pystynytkään kirjoittamaan mitään. Jotain oli myös pakko kirjoittaa jo siksi, että edellisestä tekstistä on jo liian kauan aikaa! Silloin päätin, että Sententia oli täydellinen arvostelun kohde.
Kuisman saundi on aina ollut minimaalia, syvää ja lämmintä. Vaikutuksia tulee ambientista ja teknosta. Deep trance on genre, joka aika hyvin passaa suurimpaan osaan artistin biiseistä. Itsehän siis rakastan trancea ja teknoa yli kaiken, joten en ihmettele, miksi alunperin innostuin Kuisman tuotannosta. Satunnaisia biisejä olen kuunnellut jo lukioikäisenä, mutta vasta tällä viikolla löysin taideteoksen nimeltä Sententia.
Klassista musiikkia opiskelleena rinnastaisin Kuisman musiikin György Ligetiin ja kenttämäiseen saundien käyttöön. Monesti biiseissä on olennaisena osana minimaliasta tuttu urkupiste. Bassorumpu tuo toki musiikkiin tarvittavaa rakennetta. Mukana on hieno kokoelma erillaisia perkussiosaundeja, jotka pitävät biisejä kasassa ilman, että hallitsisivat liikaa. Joskus yksittäinen teema jää ikäänkuin roikkumaan suuremman kentän päälle ja muut kerrokset muodostuvat sen ympärille.
Sententia on hienosti kasattu levy, jonka energiataso pysyy jatkuvasti yllä suvantojen ja kunnon mäiskeen välillä. Yksittäisiä biisejä on toki hienoa kuunnella, mutta suosittelen lämpimästi kuuntelemaan koko homman alusta loppuun.
Mielestäni Kuisman musiikista on helpompi kirjoittaa, kuin useimmista muista tranceartisteista, sillä siinä on hyvin omintakeinen ote konemusiikin tekoon. Jotenkin mieleni vain suli kiinni tähän albumiin! Mutta mitä se sisältää? Tässä seuraavaksi vähän yksityiskohtaisempaa juttua:
Albumi alkaa tuulisella biisillä Dimensional Shift, jonka avaruudelliset saundit nostavat komeasti tunnelman ylös. Seuraavana tuleva Where Am I on kappale, jonka nimeen kaikki varmasti vastaavat eri tavalla. Fiiliksiä on monia, mutta itselle tuli mieleen utuinen järvimaisema varhain aamulla. Kuisma käyttää nerokkaasti inspiraatiota luonnosta ja avaruudesta. Tai ainakin minulle monet albumin biiseistä ovat luonnonläheisiä. Hyvällä musiikilla on tapana viedä kuulija jonnekin aivan muualle. Ja kun levy kulkee biisistä toiseen, niin maisemista tulee ikäänkuin matka.
TRYING MY NEW WINGS uppoaa minuun kuin veitsi voihin. Lievästi psykedeeliset vihellykset tekevät tästä yhden ehdottomista suosikkibiiseistäni tällä levyllä. Jotenkin tulee mieleen ne lapsuuden uusien vuosien perhosraketit, jotka kiemurtelivat maasta korkeuksiin. Olenko ainoa tämän mielikuvan kanssa?
Levyn seuraavat kappaleet Without My Past ja Cloud Surfing ovat rakenteellisia biisejä. Without My Past on melkein industriaalia maailmaa, kun taas Cloud Surfing jaksaa miellyttää taustalla kummittelevalla kauniilla synasaundilla. Ennen albumin (minun mielestä) kohokohtaa tulee hengähdysbiisi It's A New Day, jonka lopussa on yksi huikeimmista nostatuksista ikinä.
ONE MORNING BY THE RIVERSIDE on melodiallisesti hieman synkempi biisi. Jollain tapaa se muistuttaa minua artistista Fluke. Mielestäni tämä on huikea biisi, joka tuo albumin keskivaiheille kaivattua energiaa. Nimen ehdottaman jokimaiseman sijasta minulle tulee kuitenkin enemmän mieleen laaja aavikkomaisema tai Marsin ja Jupiterin välinen asteroidivyöhyke.
TAKE ANOTHER LOOK (Miika's Lost Method Mix) on progressiivisempi biisi, jossa bassorumpukin tekee mitä haluaa. Kappaleen jälkeen tulee Till The Dawn, jossa pienimuotoiset vokaalit on hoitanut Cristal Snow. Vokaaleja on albumissa vain kahdessa kappaleessa, joten ne tuntuvat sitäkin erityisemmältä.
ONE STEP BEHIND MANKIND on kunnon eeppinen, pitkä ralli, jonka energia pysyy koko matkan ajan yläilmoissa. Tietyt elementit ovat minulle tosi tuttuja minimal teknon puolelta. One Morning By The Riversiden lailla tästäkin tulee ulkoavaruus mieleen. Mutta siinä ei mitään vikaa ole! Avaruusmusiikki kelpaa aina. Eräs suosikkimielikuvistani on avaruutta kuuntelevat radioteleskoopit. Onko lukijoissa muitakin, joita nuo masiinat kiehtovat yli kaiken?
Seuraava biisi on Break Away, jonka vokaalit on hoitanut Karen Ires. Kappale erottuu joukosta rohkealla äänenkäytöllä, joka on kuitenkin balanssissa teknomaisen maailman kanssa. Biisi Arrival on jo lopun alkua Vangelismaisella nousulla ja kauniilla kenttämäisellä jousipohjalla, joka antaa vielä viimeisen energialatauksen ennen viimeistä kappaletta.
Time To Fade on arvokas lopetus albumille. Se on ambientsaundien hallittu kaaos. Pitkä kilkutus loppuminuuteilla antaa kuulijalle aikaa miettiä, mitä tulikaan kuunneltua viimeisen viiden vartin aikana.
***
Kuisma on pitkään ollut suosikkiartistieni joukossa, mutta nyt kun (viimein) kuuntelin Sententian, pääsi hän top-listalle Orjan Nilsenin, Heatbeatin ja Jorn van Deynhovenin seuraan. Onneksi löysin tämän levyn! Sitä tulee varmasti vielä luukutettua moneen kertaan. Kuulokkeet täysillä tietysti. Jos pidit tästä arvostelusta, niin ehdota toki seuraavaa blogitekstin aihetta! Otan vastaan kaikenlaisia ideoita haastatteluista artistihypetyksiin.
Keskustelu jatkuu blogin lisäksi myös My Raven FB-SIVULLA ja tottakai Discordissa, jonka linkki löytyy blogin sivupalkista. Tervetuloa juttelemaan konemusiikista ja miksei kaikesta muustakin! Kiitos kaikille lukijoille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti