Nyt luvassa pienoinen katsaus vuoden odotetuinpaan musiikkiprojektiin. Mietin tässä useamman päivän, mistä kirjoittaisin seuraavaksi. Bloggaajakaverini Raver71 ehdotti minulle sitten The Prodigyn uusimman levyn arvostelua, joten tässä sitä sitten ollaan! No Tourists ilmestyi virallisesti 2.11.2018, mutta monet saivat levyn käsiinsä vasta eilen. Itsekin olen kyllä odotellut levyä ilmestyväksi jo kauan, mutta myönnän, että kuuntelin sen ensimmäistä kertaa vasta tänään.
The Prodigyn jokaisella albumilla on ollut omat hienot hetkensä. Edellinen lätty The Day Is My Enemy (2015) sisälsi ihan kivaa materiaalia, joten oli mukavaa saada uusi albumi kuunteluun! Wikin mukaan No Touristsia äänitettiin vuosina 2017 ja 2018. Se julkaistiin bändin oman labelin Take Me To The Hospital alla. Odotukset olivat luonnollisestei korkealla.
Mutta minkälaista uusi materiaali on? Tässä pienoinen katsaus omiin mielipiteisiini.
The Prodigy - Need Some1
Levyn ensimmäinen kipale Need Some1 kickstarttaa koko homman kivasti. Kuulija tietää kuuntelevansa The Prodigya. Kantaako tunnelma läpi levyn? Sen saa jokainen itse päättää. Linkitin tähän biisin musavideon, sillä minusta se on ihan hyvä.
The Prodigy - Light Up the Sky
Light Up the Sky:n valitsin myös jaettavaksi, sillä siinä on niin mukavasti tunnistettavia prodigy-saundeja. Radiate! Illuminate! Biisi on yksi suosikeistani koko levyltä. Videon lyriikkaosuudet ovat myös kivasti toteutettu.
The Prodigy - No Tourists
Kolmannen videon tähtenä on albumin nimikkobiisi. Valitsin myös tämän jaettavaksi, sillä siinä sentään on jotain originellia verrattuna muihin.
Albumin kymmenen kappaletta ovat kaikki samasta saundimaailmasta. On vaikutteita Experiencesta, The Fat of the Landista ja muista. Joskus biisien saundit ovat melkein täysin samoja vanhempien kappaleiden kanssa. Fight Fire With Fire ja Timebomb Zone kuulostavat hieman Diesel Powerilta ja No Goodilta. Champion of Londonissa ja Boom Boom Tapissa on energiset drum'n'bass -henkiset kompit, mutta riittääkö se tekemään biiseistä klassikkoja? We Live Forever on ihan kiva biisi, mutta pari viimeistä kappaletta ovat omasta mielestäni aika turhia. Harmi, sillä mahtava finaali levylle olisi ollut hieno idea.
Yleisesti ottaen kappaleet tarvitsevat enemmän sellaisia koukkuja, jotka jäävät mieleen. Tunnelman ylläpitäjänä levy toimii kuitenkin hyvin. Voin kuvitella kuuntelevani sitä samalla, kun pelaan jotain tai matkustan bussissa. Levy myös tarvitsee hyvän äänentoiston ollakseen parhaimmillaan. (Sanomattakin selvää...)
Niin... Albumilla ei ehkä ole samantien klassikoksi muodostuneita kappaleita, mutta nautin sen kuuntelemisesta silti. No Tourists on superkovisten tekemää musiikkia, jotta jokainen kuulija saisi olla oman elämänsä superkovis. Voin kuvitella shown tomivan hyvin myös livenä The Prodigyn lavakarismaa pursuavien jäsenten toteuttamana.
No Tourists kaipaa ehkäpä kunnon pitempää biisiä, jonka tunnelma rakentuisi kivasti ja säilyisi koko kappaleen ajan. Biisit ovat aika lyhyitä, mutta niihin on pakattu paljon energiaa. Kuuntelen levyä tässä samalla, kun kirjoitan. Pikkuhiljaa lämpenen musiikille ja alan muistamaan, miten biisit menivät. Kaikenkaikkiaan annan levylle arvosanan 6/10.
Luonnollisesti vanhemmat albumit ovat rakkaita faneille, sillä niiden uskomattoman mahtavan sisällön lisäksi niihin liittyy myös paljon nostalgiaa. Uusia albumeita on siksi helppo kritisoida. Ehkäpä No Tourists ei ole yhtä rakas kuin Voodoo People tai Smack My Bitch Up, mutta siinä on silti omat hetkensä. Minulla muutama kappale (yllä listatut) päätyivät samantien bilesoittolistalle.
The Prodigyltä kaipaisin takaisin sitä samaa innovaatiota, mistä Experience ja The Fat of the Land syntyivät. Aikoinaan kukaan ei olllut kuullut vastaavaa musiikkia missään. No Touristsin saundi on ihanasti tunnistettavaa, mutta missä se nerokkuus, joka teki bändistä maailmanluokan ilmiön? Seuraavaan albumiin lisää sitä!
Muistutuksena lukijoille! Käykää tykkäämässä blogin FB-SIVUSTA, jotta saataisiin 100 tykkääjää kasaan! Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti