torstai 4. toukokuuta 2017

Haastattelussa NOISON / JÉOS PAVIR

Tämän päivän haastattelussa kuulostellaan Tamperelaisen Noisonin vastauksia kymmeneen kysymykseen. Tämä hyvä kaverini on tuottelias ja monipuolinen skenen vaikuttaja. Tulevaisuuden toivo Noison työskentelee ahkerasti mixtapejen parissa ja tuottaa myös omaa musiikkia. Tässä siis Noison ja kymmenen kysymystä.

1. Milloin hurahdit DJ-hommiin? Kerro ensimmäisestä keikastasi.

Aloittelin DJ hommat vuonna 2009, kun hankin ensimmäisen kontrollerini. Samaisena vuonna oli myös ensimmäinen keikkani.

Ennen ensimmäistä keikkaani olin soitellut lähinnä kotona muutamia miksauksia ja harjoitellut mm. dark psytrancen miksaamista. Vuodesta 2008 olin ollut myös mukana järjestämässä Kovaydin Vastarinnan (nykyään Kovaydin.NET) muutamia UG reivejä, jonka jälkeen päätin itsekkin kokeilla soittamista livenä. Ensi-esiintymiseni olikin Kovaydin Vastarinnan Ydintalvi tapahtumassa. Soitin illan viimeisenä muistaakseni puolen tunnin setin speedcorea sekä muuta äärimmäisen nopeatempoista musiikkia.

2. Millä eri nimillä sinut tunnetaan? Mistä sinut löytää soittamasta?

Pääasiassa minut tunnetaan rankempaan ja kokeellisempaan konemusiikkiin painottuvalla taiteilijanimellä, joka on Noison. Myöhemmin olen alkanut myös soittelemaan kaikkea mahdollista muuta elektronista musiikkia Jéos Pavir nimellä. Yleensä minut löytää soittamasta Kovaydin.NETin tapahtumista, kaiken näköisistä muista UG reiveistä, opiskelijabileistä ja jopa kavereiden synttäreiltä.

3. Mikä on suosikkigenresi ja miksi?

Tämä on haastava kysymys, koska olen hyvin kaikkiruokainen musiikin suhteen. Kaikista genreistä löytyy aina jotain mielenkiintoista ja niille ominaista. Joitain inhokkejakin toki löytyy, mutta jos yksi suosikki pitää sanoa, niin ehdottomasti trance. Sen kautta olen alunperin lähtenyt syvemmin perehtymään konemusiikin päättymättömään maailmaan. Kauniit ja emotionaaliset melodiat, lineaariset/progressiiviset rakenteet ja tunnelmaa nostattava tempo jaksavat aina koukuttaa vuodesta toiseen.

4. Mikä on Suomen konemusiikkiskenessä parasta?

Yhteisöllisyys ja hienot ihmiset. Hommaan on todella helppoa ns. "flipata messiin", koska ihmiset ovat todella vastaanottavaisia ja ystävällisiä. Myös yhteinen kiinnostus koneellista biittiä kohtaan laskee huomattavasti kynnystä jutella tuntemattomille. En itsekkään tuntenut juuri ketään, kun aloin konemusiikkipiireissä pyöriä. Nykyään minulla on lukematon määrä hienoja ystäviä nimenomaan konemusiikin kautta.

5. Mikä on Tampereen kovin menomesta ja miksi?

Riippuu siitä, että kysytäänkö tavallista yökerhoa vai jotain muuta paikkaa(?). Vastaan kuitenkin, että Huvikumpu. Pikkurahalla mahtavaa soundia ja yhteisöllisyyttä aamuun asti, aina kun bileitä järjestetään.

6. Jos saisit tehdä yhteistyötä kenen tahansa artistin kanssa, niin kuka se olisi?

Viimevuosina yksi suurimmista vaikuttajista omiin tekemisiin ja soundilliseen suuntautumiseen on ollut saksalainen mysteeri techno tuottaja VRIL. Tunnettu mm. Dystopian, Giegling, Ostgut Ton, Semantica sekä Delsin labeleiden artistina. Vanhahtavia instrumentteja, syviä dub-vaikutteisia äänimaailmoja sekä koukuttavaa groovea sisältävää musiikkia on joissain yhteyksissä kutsuttu future technoksi. Kyseisen herran kanssa olisi todella mielenkiintoista päästä toteuttamaan yhteisiä musiikillisia innovaatioita.

7. Mitkä ovat olleet urasi parhaimmat bileet ja miksi?

Hyviä bileitä on ollut todella monia. Niin monia, ettei kaikkia edes voi muistaa. Tähän voisi sanoa kyllä kaikki tapahtumat, joita olen ollut Kovaydin.NETin kanssa järjestämässä. Yhteistyö on hitsautunut viimeisen noin 10 vuoden aikana niin tiiviiksi, että joka kerta meno, soundi ja toteutus paranee.

Jos kuitenkin yksi pitää valita, niin se on ehdottomasti vuonna 2008 järjestetty Earthcore UG tapahtuma Helsingin Rajasaaressa. Ensimmäiset reivit joissa ikinä kävin ja sille tielle jäin. Meininki ja soundi oli niin hyvää, että vei kyllä sydämmen täysin. Olin tuolloin vasta 16 vuotias. Kuuntelen settejä tuosta tapahtumasta vielä tänäkin päivänä.

8. Mitä tulevaa keikkaasi haluaisit mainostaa?

Noison nimen alla ei tällä hetkellä ole keikkoja tiedossa, mutta jos kiinnostaa kuulla jotain muuta mitä soittelen tässä lähitulevaisuudessa, niin esiinnyn Jéos Pavir nimen alla seuraavissa tapahtumissa:

Psytreance Vol.4 - Kevät Mopsi - 20.5.2017 - (Tampere, UG)

TehdaStump89' 8.9.2017 - (Nokia, UG)

9. Minkä youtube-videon haluaisit jakaa lukijoille?

Mainitsin aikaisemmin artistin VRIL, joten tässä olisi hänen Boiler Room LIVE. Jaksaa katsoa/kuunnella aina uudestaan ja uudestaan.



10. Määrittele termi "tekno".

120-135 biittiä per minuutti, tasaista, tummanpuhuvaa, minimalistista, koukuttavaa ja rankkaa.
Paljon erilaisia variaatioita löytyy kyllä ja mahtuu moneen kategoriaan, mutta itse miellän teknon tuollaisena.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti