sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Deep Moscow @ Club10

Mitä?
Yllättävän freesiä musiikkia ja meininkiä!

Missä?
Hämeenkadun Club10, Tampere 13.4. klo 23-04

Terveisiä:

Tämä huhtikuinen perjantai oli niitä päiviä, joiden aikana ei oikein muuta voi miettiä kuin illan tulevia menoja. Bilepaikasta ei kuitenkaan ollut mitään varmuutta, vaikka todennäköisimmältä vaihtoehdolta näytti Tivoli Glow Partyineen. Viime hetkillä päätin kuitenkin vaihtaa suunnitelmia, ja päädyin lopulta Club10:n Deep Moscow -bileisiin, vaikka Volumessakin olisi ollut tarjolla tutumpaa ja turvallisempaa meininkiä. Riski oli kuitenkin pakko ottaa, ja pahan onnen perjantaista huolimatta se kannatti. Jo yli viikon vaivannut kevätflunssa ei mielestäni sopinut yhteen Tivolin riehumisten kanssa, eikä Volumen dubstep-ilta kutkuttanut musiikillista mielenkiintoa kovin paljoa. Silloin kun valittavina on useammat bileet, täytyy mennä sinne mihin sydän vetää! (Tähän kohtaan juustoista musiikkia ja muita latteuksia.)

Tällä kertaa Club10:n lippu maksoi sen 7€ sisältäen narikan. Alunperin tarkoitukseni oli mennä koko yö holittomana päälle puskevan flunssan takia, mutta jostakin syystä baaritiskillä siiderin tilaaminen tulee jo refleksinomaisesti. Hanasta saa oikein mukavasti juurikin sitä Upcider kuivaa omenaa, joka on muutaman erittäin kuivan siiderin lomassa muodostunut suosikikseni. Juomien tilaus jäi kuitenkin vain pariin jo kohtalaisen kalliin (4,90€) hinnan vuoksi. Tilannetta helpotti tilapäiväisesti pöytään kiikutetut jallushotit, jotka lievittivät kurkkukipua huomattavasti, mutta joiden alkuperästä kenelläkään ei ollut mitään tietoa. Kiitoksia kuitenkin mysteerihenkilölle, joka ne meille lahjoitti! Viina tappaa pöpöt, ja konjakin lisäksi parasta siihen tarkoitukseen on juurikin jaloviina.

Club10 oli entiseen tapaansa viihtyisä ja tunnelmallinen ruokaravintolan ja yökerhon sekoitus. Pienet yksityiskohdat tekevät yleensä maailman tavallisimmastakin klubista erityisen, ja Club10:n tapauksessa suosikkejani ovat ehdottomasti vessat, unisex-lavuaarit ja erillään kaikesta muusta oleva lounge. Jokin niissä lasiovissa ja puukahvoissa tuo mieleen saunomisen, varsinkin kun tupakkakoppi on vielä täynnä savua. Ravintolan piirteitä klubille tuovat nimenomaan ruokailuun sopivat pöydät ja tuolit. Korkeat istuimet eristävät eri pöytien tunnelmat toisistaan tehokkaasti, vaikka jotenkin niiden olisi kiva välillä sekoittuakin. Mutta minkäs teet, kun paikka on päivisin ravintola ja bileet alkavat vasta yömyöhään! Hyvin kuvaa erään seuruelaisen kysymä "Missäs täällä on ne soittopöydät?" "Ne on tuolla pylvään takana" "Aijaa siellä, kun mua hämäs tuo kyltti missä sanotaan että siellä päin on viinikellarit."

Hengailin suurimman osan ajastani pöydässä, johon oli tällä kertaa päätynyt hyvinkin sekalainen sakki ihmisiä. Aina on hienoa, kun eri porukat sekoittuvat ja tapaa uusia tuttavuuksia ilman, että kenenkään tarvii sen enempää ujostella. Kaikki tuntuivat tykkäävän musiikista ja koko klubin ilmapiiristä. Silloin kun juttu luistaa ja kaikilla on mukavaa, tietää että on hyvät bileet tulossa tapahtuipa mitä tahansa! Illan musiikki oli niin mehukasta ja hienoa, että jammailla piti koko ajan eikä paikallaan malttanut pysyä. Teknoa! Jee!
Tunnelma siirtyi pöydästä luonnollisesti tanssilattian puolelle, kun DJ Oded Peledin biittejä oli ihan pakko päästä fiilistelemään lähemmäksi. Kyseinen artisti oli minulle jotenkin hämärästi tuttu ja olen aivan varma, että olen ollut hänen keikallaan ennenkin, en vain muista missä! Helsingissä? Tampereella? Mutta nimeä olen kyllä ihan varmasti huutanut jollain tanssilattialla ennenkin.

Esiintyjät tulivat kyllä varsinaisena yllätyksenä, sillä en osannut etukäteen arvuutella yhtään minkälaista musiikkia Deep Moscow tarjoaisi. Glow Partyn väliinjättäminen ei harmittanut enää yhtään siinä vaiheessa kun tajusin, että pääsen ihan oikeasti pitkästä aikaa joraamaan teknon tahtiin. Ja hauskaa oli! Voihan huhhuh. Mieleen tuli vain, että tämä on juuri sellaista musaa, mihin rakastan tanssia. Tanssilattialle jäi jälleen kerran koukkuun pahemman kerran, vaikka flunssa ja yskäkohtaukset pakottivat välillä rentoutumaan pöydässä.

Tanssilattialla oli muutenkin kiitettävän paljon porukkaa, vaikkei tilaa olekaan paljon. Club10 on tosiaan enemmän ravintolapainotteinen, joten tanssilattia on jätetty aika pieneksi ja ahtaaksi. DJ-pöydille ei näe kuin parista paikkaa, joten varsinainen soittaja oli välillä täysi mysteeri. Illan muut artistit olivat Tremont ja drS & AKI.A., mutta aikatauluista tietämättömänä en kyllä valitettavasti osaa sanoa, milloin kukin soitti. Musiikkityylit kuitenkin vaihtelivat siitä teknostakin vielä paljon pitemmälle ja genren analysoiminen oli välillä vaikeaa. Housea ja muuta sellaista tuli vaikka kuinka paljon, mutta tyylien vaihtelu oli niin sujuvaa ja ovelasti toteutettua, ettei groove koskaan oikeastaan loppunut. Vaikka tässä nyt siitä rakkaasta teknosta koko ajan selostankin, niin tyylejä riitti kyllä ihan kaikille asti.

Kun kotiinlähdön aika alkoi pikkuhiljaa olla käsillä, jäin vielä kaipaamaan lisää. Vaikka bileiden nimi 'Deep Moscow' on edelleenkin jonkin sortin mysteeri, niin ainakin se 'deep'-osio on nyt ihan selkeä. Soundit vaihtelivat illan aikana sieltä deepistä repetitiivisestä musiikista aina tuoreeseen ja raikkaaseen. Miksi ihmeessä kukaan ei ole aikaisemmin sanonut, että nyt Lizsen tänne kannattaa tulla? Hyviä bileitä oli varmasti ympäri Tamperetta, mutta tämä ilta oli kyllä näkemisen ja kuulemisen arvoinen. Ehkä jokin astraaliolento kertoi minulle vaikean päätöksen alla, että nyt kannattaa tehdä oikea valinta. Kannattaa pysyä kuulolla, sillä Deep Moscow tulee ihan varmasti vielä takaisinkin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti