lauantai 15. lokakuuta 2011

Tampere Drum&Bass Convention @ Volume, Tampere

Mitä?
DnB:tä koko ilta ja yö.

Missä?
Rakas 'vakkariklubini' Volume, 14.10. klo 22-04

Kokemuksia:
Pitkästä aikaa Volumeen! En voi sanoin kuvailla miten ikävä tätä paikkaa on ollut. Jostain syystä aika ja rahat eivät kuitenkaan ole riittäneet ihan joka paikkaan, joten surullisen monta Volume-iltaa on jäänyt välistä. Uskallan silti sanoa klubia vakiopaikakseni, sillä se toimii mukavana kotipesänä muiden paikkojen välissä.

Volume on siitä ihana paikka, että ympärillä olevat ihmiset tuntuvat aina jotenkin tutuilta verrattuna ventovieraisiin ihmisiin muualla. Vaikka kenellekään ei puhuisi sanaakaan, kaikissa Volumeilijoissa on silti jotain samaa... Ehkä se on jokin mystinen rakkaus konemusiikkia kohtaan tai jotain vielä yleisempää. Volumessa on helppo olla vakkari, sillä paikka on intiimi ja henkilökunta mukavaa. Hinnat ovat myös järkeviä ja huomattavasti halvempia kuin esimerkiksi Klubilla tai Club10:ssä. 5 euron sisäänpääsy maksaa itsensä takaisin parin ale-oluen jälkeen, eivätkä hinnat nouse katastrofaalisesti keskiyön jälkeenkään. Tietenkin juomien halpuus koskee vain perus siiderin/kaljan/fisun/mariannen/valkovenäläisen juojia, kuten arvata saattaakin. Juomista ei tule DnB illoissa edes harrastettua paljon, sillä tanssiminen vaatii energiaa ja skarppiutta! Volume on siis täydellinen klubi niille, jotka haluavat parasta meininkiä budjettihintaan.

Tre DnB Conia en pitkästä tauosta huolimatta voinut jättää välistä, sillä otsikko kuullosti niin houkuttelevalta. Tapahtuman nimestä tulee itseasiassa mieleen valtava messuhalli täynnä DnB aiheisia kojuja, joissa myydään musiikkia ja artistien tuotteita. Messuilla voisi myös olla luentoja DnB:stä ja innokkaimmat voisivat puekutua teeman mukaisesti. (Kostyymien kehittämiseksi vaaditaan kuitenkin suuret määrät mielikuvitusta.) Illan edetessä messuhallin keskelle rakennetaan valtava tanssilattia, jossa porukka saa jorata, ja yö huipentuu X-stepin suomenmestaruuskisoihin.
Nojoo...
Tre DnB Con oli kuitenkin hyvin samankaltainen muiden Volumen junkkailtojen kanssa. Esiintyjiä oli kuitenkin paljon enemmän ja paikalle oli myös kutsuttu MC JC innostamaan väkeä tanssilattialla. Itse ehdin kuunnella Will Powerin, Stuken, Joe Loudin, Gradonin, Nocomplyn, Resoundin ja Escin setit ennenkuin jouduin katoamaan bussiin. Soittajia olisi ollut vielä lisääkin, mutta onhan tuossakin jo enemmän kuultavaa kuin missään normi-illassa. Iso plussa järjestäjille tästä! Esiintyjät vaihtuivat sitä vauhtia, etten ehtinyt tehdä mitään havaintoja yksittäisistä seteistä. Hyvältä kaikki kuitenkin kuullosti. Kunhan on DnB komppia taustalla niin Lizsen tykkää.

Ennen Volumeen lähtöä kuuntelimme Tre DnB Conin virallista etkoradiota. Tässä kämpässä soi muutenkin ww.di.fm:in junkkaradio, joten etkomusiikki ei sinänsä eronnut normaalista. Virallisen etkoradion suomenkielinen selostus oli kuitenkin plussaa ja sai varmaan kaikki kuuntelijansa ainakin harkitsemaan vakavasti klubille lähtöä. Harmillisesti radiolähetys loppui yhdeksän aikoihin, kun suurin osa porukasta haluaisi etkoilla vielä ainakin tunnin. Kotona vaihdoimme vaan eri kanavan päälle ja sama jumputus jatkui luontevasti. Suosittelen muuten todellakin kaikille di.fm:n nettiradioita, mikäli joku hullu ei ole niitä vielä kuunnellut. (Classic Techno on paras!)

 Päädyin lähtemään klubille yksin katselemaan, josko sieltä löytyisi tuttuja naamoja. Volumessa oli tarkoitus pysyä koko ilta, mutta jossain välissä ehdin kipaisemaan jopa viihdehelvetti Ilonaan (!!?). Pakkohan sitä on kaikkea kokeilla, vai mitä? Sitäpaitsi kaverit houkuttelivat niin ovelasti... Jokatapauksessa, viihdyin Ilonassa tasan kymmenen minuuttia, jonka jälkeen oli pakko karata takaisin Volumeen. Hikinen iskelmä ja livebändin soittama swing eivät oikeen menneet jalan alle yhtä hyvin kuin DnB. Tästä seikkailusta ei kuitenkaan enempää kun kyseessä on kuitenkin konemusiikkipainotteinen blogi.

Volumeen palattuani oli pakko päästä suoraan tanssilattialle. Tanssimassa oli paljon porukkaa, mutta osa oli kamalan flegmaattista! Vähän energiaa siihen heilumiseen, ihmiset! Omasta mielestäni DnB on juuri sopivan vikkelää tanssimusaa, vaikka hiki siinä hommassa kyllä tulee. Päädyin tanssimaan parin kivan x-steppaajan kanssa lavalla ja vietin siellä loppuillan ennenkuin jouduin kirjaimellisesti juoksemaan bussiin. Harmillista jälleen kerran! Volumessa yleensä tapahtuu loppuillasta jotain aivan hullua, mutta nyt en yksinkertaisesti pystynyt jäämään paikanpäälle tätä todistamaan/toteuttamaan.

Näin tällä kertaa. Olisin voinut jatkaa iltaa vielä tappiin asti, mutta päätin säästää energiaa (ja rahaa!) ensi viikonlopun Super8 & Tab keikalle! Tämä on siis 21.10. Senssissä. Nähdään siis sielllä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti