sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Top 7 Peliambientit

Pelimusiikin maailma on uskomattoman laaja. Siihen voisi perehtyä varmaan sadalla eri listalla. On main themea, bossitaistelujen musiikkia ja cutscenejen elokuvallisia raitoja. Viimeksi käsittelin aihetta vuonna 2017 tekstillä TEEMANA PELIT, mutta tänään ajattelin erikoistua sellaiseen materiaaliin, joka toimii myös hyvänä ambienttina rakkaiden lukijoideni normipäiviin!

Ambient on sitä sellaista ihanaa, jota laitetaan taustalle pyörimään teki sitten opiskelua, taidetta tai vaikka Imgurin selailua. Sitäkin on niin monenlaista, kun ajattelee täysin pelkkää saundimattoa verrattuna ambienttiin, jossa saattaa jopa olla perkussioita. Kaikkea sitä me kuitenkin rakastamme kuunnella täysillä luureista samalla, kun kynttilä palaa koneen vieressä ja mukissa on sitruunainkivääritee. 

Pelimusiikkina toimiva ambient on minulle rakasta, sillä siihen liittyy aina jokin tietty tunnelma, johon haluaa pelaamisen jälkeenkin vielä palata. Pidän itse myös longplayjen ja let's play -sarjojen katselemisesta samasta syystä. Joskus peli voi olla todella rakas intohimon kohde ja siihen haluaa ajoittain palata myös pelaamatta itse peliä ollenkaan. Olen pikkuhiljaa kasannut YouTubeen listaa parhaista soundtrack-hetkistä, joista nyt valkkasin tälle listalle nimenomaan peleistä haalitut biisit. Seitsemän hyvää biisiä sain teille kuunneltavaksi.

Pelimusiikki on parhaillaan tottakai eeppistä ja tunnelmalla ladattua materiaalia ja klassikoksi muodostuneita teemoja ja biisejä on lukemattomia. Nyt listaamme kuitenkin sellaisia kappaleita, jotka voisi laittaa esimerkiksi meditoinnin tai rentoutumisharjoituksen taustalle.

1. The Dark Eye - Memoria: The Council of Elements


Rentoutumisharjoituksista puheenollen. Joskus valmiit sellaiset saattavat olla uskomattoman korneja ja turhia, tai jossain tapauksessa myös liian vaikeita. Eräänä päivänä keksin sitten oman harjoituksen, joka perustui tähän biisiin! Valot pois, lattialle makaamaan ja tämä biisi looppina taustalle. Voin muuten kertoa että toimii hienosti! Biisi on muutenkin nerokas kun ajattelee sitä, mihin se pelissä sijoittuu. Suunnattoman valtavasta. lohikäärmeiden rakentamasta, ikivanhasta linnakkeesta, jossa vuosia sitten sijaitsi tämä council of elements olisi voinut houkutella säveltäjää keksimään jotain suurenmoisen eeppistä ja mahtipontista, mutta sävelsikin tämän kivan ambient-pätkän sen sijaan. Valtavien hallien läpi kun kävelee, niin tästä biisistä saa oudolla tavalla voimaa. Musiikissa on jännästi sellaista rauhaa, jonka tahtiin elementalistit opiskelevat ja tutkivat taikuutta. Peli itse on siis jatko-osa The Dark Eye - Chains of Satinaville, mutta se oli mielestä vähän rasittavampi peli näistä kahdesta. Tämä biisi jäi itselle tosi positiivisesti mieleen, kuten jäi koko pelikin.

2. Myst V: Tahgira Ice Fields


Myst-sarja on tunnettu siitä, että pelit ovat ihan helvetin vaikeita ainakin tällaisella tunarille kuin minä. Pelin musiikki on yleisesti ottaen tällaista mystistä huljuttelua, mutta Tahgira Ice Fields iski minuun ja lujaa, kun pelasin peliä ensimmäistä kertaa. Olen maininnut biisin aiemmin CHILLOUT-LISTASSA, ja silloin sanoin jotain turvapaikasta. Joku tässä tekee sellaisen fiiliksen, että on kotona juuri nyt. Spesiaalia ja jännää! Jäinen maailma Tahgira oli itseasiassa pelin helpompia kohtauksia, vaikka siinäkin kesti ikuisuus tajuta että mitä pitää tehdä. Toivottavasti tekin tykkäätte tästä maagisesta biisistä! Tykkään kovasti myös siitä, että biisin instrumentteja on vaikea tunnistaa. Jokin tunnistamaton jousisoitin tässä sooloilee ja tuntuu, kuin joku soittaisi sahaa päälle. Trooppiset perkussiot ja symbaalit antavat kivan maun loppubiisille. Tässä on kyllä serious säveltäjäntaidot pelissä. Näinkin monimutkainen biisi kuulostaa lopulta pelaajalle yksinkertaiselta ja ah niin kauniilta.

3. Neverwinter Nights: Frozen Wastes of Cania


Listan keskelle pari Neverwinter Nights -biisiä. Pelisarjan soundtrack on mielestäni aivan uskomaton, mutta nämä pari kappaletta ovat jääneet mieleen erityisen tarkasti. Cania on jäätynyt helvetti, jossa edes kuolleiden sielut eivät ole turvassa. Tässä on jotain sellaista talven epätoivoa. Että kaikki on kuollutta ja jäistä. Bassovoittoisen jousimaton kanssa efektiä luo kolmen äffän gran cassa -pamaukset, jotka tuovat tietynlaista eksoottista makua biisiin. Tästä muistuu heti mieleen se, kun pelihahmot yrittävät lämmitellä surkeiden nuotioiden äärellä keskellä valtaisaa kylmää erämaata. Ajatelkaa, millaista olisi kuulla tämä kunnon konserttisalissa sinfoniaorkesterin soittamana! Yksi pelisarjan ehdottomista mestariteoksista! Ei perhana kun tekee mieli taas pelata tätä.

4. Neverwinter Nights: Heart of Forest


Toisen NWN-biisin jaoin tällaisena puolen tunnin extended-versiona, jonka monesti laitan taustalle kun luen wikipedia-artikkeleja. Tämä on astetta onnellisempi biisi verrattuna Caniaan, mutta toimii erittäin hyvänä maagisen metsän tulkitsijana. Käsittääkseni tämä soi pelissä vain yöaikaan, mutta en ole ihan 100% varma. Pelin metsämaisemat ovat täynnä taikaa, dryadeja, nymfejä ja lohikäärmeiden luolia. Jotakin jännää luonnon taikaa tämä biisi esittää! Sellaista, että metsä voi olla samalla eeppinen ja mystinen. Pidän kovasti tämän musiikkiteoksen harppusaundeista, kuorosaundeista jotka melkein hukkuvat hyvällä tavalla ympäröiviin stemmoihin ja nypähtelevistä bassoefekteistä. Nyt kun googlettelin tietoja tätä tekstiä varten niin tämän soundtrackin on säveltänyt "Jeremy Soule, and bonus tracks by David John". Herrat ovat tehneet aivan uskomattoman duunin pelin parissa, sillä koko soundtrack on täynnä huikeita helmiä, kuten Heart of Forest. Peli itsessään on aika vanha ja grafiikoissa on ongelmansa, mutta minulle se on yksi kaikkien aikojen rakkaimmista tarinoista, mihin olen pelimaailmassa törmännyt.

5. Curse of Monkey Island: Voodoo Swamp


Sitten ihan toisenlaiseen maailmaan! Monkey Island -sarjan musiikit ovat legendaarisia kun ajatellaan vaikkapa sarjan pääteemaa, jonka jokainen pelaaja varmasti tunnistaa. Tämä kyseinen biisi soi vaan hetken ajan pelin alkupuolella ennenkuin päähenkilö Guybrush tapaa voodoopapittaren ensimmäistä kertaa. Biisi on todella lyhyt, mutta toimii yllättävän hyvin tausta-ambienttina, kunhan sen vain laittaa loopille soimaan. Tämän biisin tahtiin on tehty huikea määrä netin selausta. Minun mielestä on jotenkin tosi kivaa, että niinkin yksinkertainen idea kuin kummitus-ulinat bassokuvion päällä toimii näinkin hyvin. Pelissä on toki myös muutakin hienoa musiikkia, joista nyt ohimennen mainitsen vähän samankaltaisen The Cemeteryn. Lucas Art on kautta aikain ollut hyvä tulkitsemaan yön aikaa, hämäriä tunnelmia ja vieraita maita. Tällainen musiikki liittyy niin voimakkaasti pelin tapahtumiin, että flashbackit alkavat välittömästi raidan soidessa.

6. Fran Bow: Big Face Lady


Fran Bow on point and click -pelien aatelia, johon rakastuin heti ensi pelikerralla. Peli julkaistiin vuonna 2015, eli se on "kohtalaisen" uusi lisäys seikkailupelien maailmaan mutta teki suuren vaikutuksen heti kaikkiin pelaajiinsa. Pelissä ei ole lainkaan ääninäyttelyä, mikä tekee soundtrackin roolista entistä tärkeämmän. Maagisessa maailmassa seikkaileva Fran ei välttämättä itsekään tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Tämän biisin soidessa hän matkustaa hämmentävän psykedeelisessä maailmassa, jossa jokainen asia on pelottava ja vieras. Pelin musiikkeihin on saatu kivasti sellaista fiilistä, että tässä on 10-vuotias tyttö, jolla on suunnattomia ongelmia menetyksen ja toivon kanssa. Aikamoinen mestariteos koko peli, ja tämä on yksi parhaista biiseistä ainakin minun mielestäni. Jännästi tässä on tietynlaista soittorasiatunnelmaa, mikä vahvistaa lapsenomaisen tunnelman ja kauhun yhteensopivuutta. Varoituksena kuitenkin sanon, että peli ei käy kaikkein herkimmille ja helposti ahdistuville henkilöille. Jos kuitenkin kauhu ja loistavat musiikit kelpaavat niin pelaamaan!

7. Still Life: Investigation


Loppuun vielä tällainen dark ambient -helmi. Jälleen aika lyhyt biisi, joka kannattaa laittaa loopille saman tien. Tällaista musiikkia etsin koko ajan lisää, joten jos teillä lukijoilla on heittää ehdotuksia, niin otan ne mielelläni vastaan! Tämä biisi soi pelin aikana useammassakin paikassa, mutta pelin alkuun se luo syvällisen rikospaikkatutkinnan tunnelmaan. On tapahtunut murha, ja päähenkilön täytyy dokumentoida vanhasta kerrostalosta löytyviä johtolankoja. Tässä on todellakin sellaista mysteerinratkontatunnelmaa! Erityisesti pidän tässä rapsakasta snaresaundista, joka vähän freesaa muuten tummanpuhuvaa musiikkia. Bassokuviot ovat niin helkutin deeppejä että tässähän melkein hukkuu. Kommenteissa joku puhui myös genrestä lounge, mikä myös mielestäni kuvaa vähän tällaista materiaalia. Varsinkin, kun yksi paikoista, missä tämä soi, on kirjaimellissti lounge. Peli itsessään on myös ihan loistava ja täynnä hienoa musiikkia, joten kuten kaikkia muitakin pelejä tällä listalla, suosittelen lämpimästi sen pelaamista.

***

Kaikki tällä listalla mainitut pelit löytää kyllä Steamista ja varmaan monesta muustakin paikasta. Kannattaa pitää silmällä tulevia alennusmyyntejä! Varmaan olisi pitemmän selailun jälkeen löytynyt useampikin tällainen ambientpätkä listalle laitettavaksi, mutta nämä bongasin ihan vain omalta OST-listaltani YouTubesta. Pikkuhiljaa näitä kasaantuu listalle, kun muistuu aina mieleen että "ainiin tässäkin oli saakelin hyvää taustamusiikkia!" Saattaapi siis tulevaisuudessa tulla toinenkin tällainen lista.

Pidän muutenkin kovasti niinsanotusta "ohjelmallisesta musiikista". Termi tuli tutuksi joskus musiikin teorian tunneilla ja tarkoittaa käytännössä musiikkia, jossa on "juoni". Eli se kertoo jostain asiasta eikä ole pelkästään musiikin takia tehtyä musiikkia. Sen takia tällaiset peliambientit ovat minulle erittäin rakkaita. Pelin juoneen voi sukeltaa mukaan pelaamatta peliä itse ollenkaan. Toivon vain, että voisin itse tehdä joskus jotain samankaltaista ja herätellä ihmisten mielikuvitusta. Ennen sitä yritän kuitenkin perehtyä mahdollisimman hyvin näihin nerokkaisiin ambientteihin ja tutkia sitä, miten pelin koodaajat, ääninäyttelijät ja muut taiteilijat tekevät yhteistyötä säveltäjien kanssa.

Keskustelu jatkuu keskustelunjatkokanavilla. Laittakaa tulemaan teidän suosikki peliambientit! Peleistä on aina mukava keskustella, ja sille sopisi alustaksi vaikkapa meidän ikioma discord-serveri. Tervetuloa kaikille uusille jäsenille! Lissu kiittää ja kuittaa ja toivottaa hyvää marraskuun alkua. Muistakaa maailman harmain päivä 12.11.2022 ja juokaa silloin paljon lonkeroa. Katselkaa myös jalkapallon MM-kisoja ja kannustakaa suosikkinne voittoon! Minä alan jo suunnittelemaan seuraavaa tekstiä. Pysykää siis kuulolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti