maanantai 4. heinäkuuta 2022

Projekti Lizsen - Vol. 2

On aika palata ihmettelemään meikäläisen oman musiikkituotannon saloja ja taustoja. Edellisestä tekstistä on yli vuosi, ja jonkun verran on materiaalia soundcloudiin ja YouTubeen kertynyt! Minun ja kaverini J-Gearin yhteinen projekti (City17) on päässyt myös alkuun, mutta tässä tekstissä perehdyn enemmänkin Lizsen-nimimerkillä tehtyyn musiikkiin. Pakko on myöntää, että viimeaikoina on musiikin saralla laiskottanut aivan hemmetisti. Se tyhjän Sibelius-tiedoston tuijottaminen on välillä aikamoista tuskaa. Tunnelmia ja ideoita lentelee siellä täällä, mutta varsinaisen sisällön tuottaminen on vaikeahkoa. Ja välillä sitä suunnittelee jotain tiettyä, mutta Sibbeen muodostuukin jotain aivan muuta. Ei pitäisi siis liikaa suunnitella etukäteen.

Vähän paremmin osaan jo käyttää FL:ää, mutta paljon on vielä opittavaa. Onneksi on auttavia ihmisiä olemassa! Nyt suurin innostuksen aiheeni on ollut drum'n'bass ja genren biisien kuuntelu, sillä yritän analysoida miten niitä biisejä tehdään. Oma drum'n'bass -urani on vasta aivan alussa, mutta muutaman harjoitelman olen jo saanut aikaiseksi. Siinä on jännä kontrasti Lizsen-materiaaliin! DnB:ssä on kaikenlaisia sääntöjä ja kliseitä mitä pitäisi toteuttaa, kun taas Lizsen on aivan vapaasti ihan mitä ikinä haluankaan! Voi kyllä hetki vierähtää, ennenkuin minulta saatte junkkaa kuunneltavaksi... Palaan siis asiaan.

Olen myös huomannut, miten paljon luova työskentely on auttanut mielialan ja yleisen mielenterveyden kanssa. Tuntuu, että monet muut ovat varmaan hoksanneet saman asian. Tämä on minulle terapiaa, vaikka se Sibben tyhjä sivu kummitteleekin välillä mielessä. Jatkakaa ihmeessä luovaa työskentelyä ihmiset! Kaikki biisit, niin pienet kuin suuremmatkin, ovat tärkeitä osoituksia omasta persoonasta! Ja jos siltä tuntuu, niin tulkaa meikäläisen DISCORD-SERVULLE jakamaan musiikkia, niin jutellaan siitä yhdessä!

Seuraavaksi voisikin esitellä tämän tekstin biisit. Kolme viimeisintä omalla nimimerkillä tuotettua! Itse olen näihin ihan tyytyväinen. Positiivista palautetta olen myös saanut, lähinnä kivoja rinnastuksia pelimusiikkiin ja muuhun soundtrack-kamaan. Ei huono palaute, sillä rakastan soundtrack-musaa suunnattomasti! Itse sitä tietenkin huomaa kaikki virheet ja tunaroinnit, mutta yritän opetella kuuntelemaan musiikkiani enemmän kokonaisuutena kuin tyhmien virheiden sarjana... Tässä kuitenkin vähän oma-analyysia ja esittelyä!

1. Lizsen - Rainwalker


Tällainen tuli julkaistua 25.9.2021. Kirjoitin kuvaukseen "ode to the autumn rain", sillä juuri sellaista tunnelmaa hain tällä kipaleella. SATAA SATAA ROPISEE. Sehän on totta, että kesällä/syksyllä vähintään kerran kastuu ihan läpimäräksi kaatosateella, juuri kun on unohtanut sontsan kotiin. Sitten kurjana yrittää päästä kotiin mahdollismman äkkiä ja vaihtaa kuivat vaatteet päälle. Sen jälkeen vilustuu ja flunssa iskee ja kaiken kaikkiaan ottaa päähän ihan suunnattomasti. Ihan sitä en tällä biisillä nyt hae, vaan tämä kuvastaa enemmänkin sitä tyyppiä, joka lähtee tahallaan ja vapaaehtoisesti kaatosateeseen pimeällä tallustelemaan.

Niinkuin Discordissa eräs mainitsikin, että sade on kuin ilmainen ambient-raita. Laitoin tähän vähän sateen ropinaa alkuun ja loppuun. En biisin alkuun ole ihan kauhean tyytyväinen. Olisi voinut hoitaa senkin paremmin... Mutta kyllä tämä omasta mielestäni kuvastaa hyvin tuotakin tunnelmaa, mikä videon kuvaankin tallentui. Kun nuo pisaratkin nätisti näkyy pimeässä liikennevaloja vastaan! Tämä voisi passata myös sellaiseen tilanteeseen, kun autoa ajettaessa vesisade näyttää ihan Star Warsin hyperajolta. Kaikenkaikkiaan aika "märkä" biisi.

Star Warsiin liittyy muuten myös tämän biisin nimi! Biisi oli jo valmis, kun rupesin miettimään että mikä hemmetti tälle nimeksi. Kaikki "Rainstormit" ja "Rainy Dayt" kuulosti niin kliseiseltä, kunnes elokuvaa katsoessa mietin että kylläpä Skywalker onkin osuva nimi hahmolle. Siitä se Rainwalker sitten lähti. Rainwalker on se ultimaalinen syyssateen hypettäjä! Laittakaa kommenttihin, jos juuri sinä olet Rainwalker.

(Aina uuden biisin julkaisun jälkeen on kiva seurata videoiden katsomiskertoja ja jännittää, että sanooko joku biisistä jotain. Jonkun kolumbialaisen fanin sain tässä yksi päivä, mutta kultaakin kallisarvoisempi on Alphavillen laulajan Marian Goldin kommentti Rainwalkeriin!! On oikeasti paras palkinto ikinä.)


2. Lizsen - Gallery


Tämäkin oli sellainen biisi, jonka tunnelma oli selvillä jo kauan ennen toteutusta. Kesti ikuisuus saada tämä kasaan sillä tavalla, että olin tyytyväinen! Itseasiassa kuvan olin päättänyt jo etukäteen tässä tapauksessa.

Kuva on Microsoftin Interactive CD Samplerista vuodelta 1996! Jostakin syystä penskana tykkäsin kyseisestä levystä naurettavan paljon, vaikka se oli enimmäkseen täynnä mainoksia jostain kummallisista vanhoista ohjelmista ja hardwaresta. Oli sen mukana myös demo Magic Schoolbus -pelistä, josta pidin kovasti. En tiedä miksi, mutta tämän videon kuva oli minun mielestäni kiehtova. Saatoin vain tuijottaa sitä ja kuvitella olevani itse tuolla kirjaston/gallerian/museon sisällä! (Olin aika outo lapsi...) Joskus sitten muistin, että "ainiin tykkäsin sellaisesta kuvasta tosi paljon lapsena", ja päätin hakea sen YouTuben synkimmistä syövereistä. (Onneksi se löytyi helposti!) Kuva oli ehdottomasti saatava osaksi musiikintuotantoa, joten päätin säveltää biisin, joka perustuu kuvaan. Eräs ystäväni sanoikin, että tästä kokonaisuudesta tulee mieleen tietokonepeli, joka sijoittuisi juuri tuonne maailmaan. Täsmälleen niinkuin halusinkin! Videon kuvauksessa lukeva "where do you want to go today?" on myös samplerista ja se oli lapsena jotenkin hurjan inspiroiva kysymys.

(Tässä muuten LINKKI jos muitakin kiinnostaa tämä sampleri!)

Käytin tässä tuollaista huilumaista melodiainstrumenttia ja korkealta pimputtavaa pianoa. Piano voisi näin jälkikäteen ajateltuna olla vähän matalempi, mutta onneksi melodia ei tule ihan niin korkealta. Perkussiot ovat tuollaista mahdollisimman minimaalia, ja hihat nakuttaa välillä tahdin mittaisen soolon. Pianokuvioon keksin, että vain kuvion alku ja loppu mukailevat sointua, ja välissä olevat nuotit tekevät ihan mitä vaan haluavat. Tällainen kokonaisuus siitä sitten tuli! Tämä on ehkä minun biiseistä aika vähän tunnettu ja kommentoitu, mutta minulle tärkeä.

Näin siinä joskus käy, että kuva on tärkein inspiraation lähde! Kaikkiin muihin biiseihin on kuva tullut vasta silloin, kun on aika ladata video YouTubeen tai biisi Soundcloudiin. Toivottavasti muutkin hoksaavat, miten hyvin nämä kaksi mediaa passaa yhteen tässä kipaleessa.

3. Lizsen - Glitter People


Jossain kohtaa sitten päätin säveltää valssin, eli toisinsanoen biisin 3/4 tahtilajilla. Tästä tuli varmaan erikoisin julkaisemani biisi. Lähtökohtana oli pitää homma mahdollisimman simppelinä ja keskittyä music box/celesta saundiin. Tällaisia fantasiavalsseja on itseasiassa kiva tehdä. Osaksi sain inspiraatiota Trine -pelisarjan soundtrackista. Jossain kohtaa pimputuksen mukaan liittyy ihan perus huilusaundi, jota olisin voinut kyllä muokata vielä passelimmaksi, mutta yritin sillä korostaa sointukulkua ja luoda ylimääräisen melodiaelementin. Huilu alkaa vähän yllättäen, mutta itseäni häiritsee enemmän sen töksähtävä loppu... Yritin hioa sitä paremmaksi, mutta lopulta luovutin. (Pahoittelen, jos se jotakin häiritsee suunnattomasti.) Loppupuolella kehittelin tuota sointukulkua vielä eteenpäin ja sävelsin vähän erikoisemman lopun tälle. Kyllä tämä varmaan jonkun seikkailupelin musiikiksi voisi ehkä passata.

Mutta mitäs tämä otsikko sitten tarkoittaa? Glitter People on oma käännökseni termistä "hileväki", jotka ovat minun omaan fantasiamaailmaani sijoittuvaa lajia. Hileväki on sellaista peukalonkynnen kokoista porukkaa, jotka ovat suurilta osin väärinymmärrettyjä. Hileväki on täysin äänetöntä, ellei heille osaa puhua ja kuunnella heitä. Tämä on suurin syy siihen, miksi biisi on niin simppeli ja herkkä. Videon kuvauksessakin lukee että "You can see them if you really try"! Ai kun söpöä.

(Olen itseasiassa yrittänyt saada paperille fiktiota juurikin hileväestä ja muusta samaan maailmaan liittyvästä, mutta olen aivan surkea kirjoittamaan mitään taiteellista. Ehkä on vaan fiksumpi idea pysytellä tässä musiikin analysoinnissa...)

Tässäkin on osittain kliseisiä sointukulkuja, mutta myös vähän omalaatuista kikkailua. Biisiä tehdessä huomasin, että melodiaa ynnä muuta pitää reippaasti pudottaa 1-2 oktaavia alaspäin, että biisistä voisi kunnolla nauttia. Myös huilu oli alkuperäisessä versiossa aivan himskatin korkealla ja korviin sattui. Mutta nytpähän tietää heti ensikäsittelyssä miten noita raitoja kannattaa käsitellä. Tässä on vielä opiskeltavaa. Toivottavasti tämä teille lukijoille on ihan OK:n kuuloista tavaraa!

***

Hartaasti toivon, että seuraavaan Projekti Lizsen -tekstiin ei menisi kokonaista vuotta taasen. Yritän tehdä parhaani ja saada materiaalia pihalle, oli se sitte Lizseniä, City17:ä tai mitä tahansa. Säät taitaa tästä vähän viilentyä, mutta pihalla pitää silti heilua. Ottakaa siideri tai olut käteen ja menkää ihastelemaan vihreää luontoa. Puistoon bluetooth-kajarin kanssa ja trance soimaan. Tuuletusräppänät auki, mutta porttikielto paarmoille ja hämähäkeille. Lähikaupasta Pirkka amppari-mehujää ääntä kohti. Sitten uimaan ja saunaan! Nähdään, ystävät! Iso kiitos kaikille tukijoille, tykkääjille ja kommentoijille! 

Jutellaan lisää musiikista My Raven kanavilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti