perjantai 8. huhtikuuta 2022

Top 10 Sinfoniset Elokuvat

Nyt olisi vuorossa hieman erilaista listaa, nimittäin tämä ei sisällä konemusiikkia lainkaan. Pitkään on ollut mietinnässä elokuvateemainen lista. Se sai Discordissa hienosti kannatusta, joten tässä tämä sitten olisi! Kun puhutaan leffasoundtrackeista niin onhan se aika laaja käsite. Ihmiset mainitsivat sellaisia kuin Kill Bill ja Blade Runner, mutta jotenkin oli pakko rajata homma tietynlaiseen genreen, jotta listan idea olisi selkeämpi. Jätin siis pois Vangelikset, muut konemusat ja railakkaat action-kohtaukset. Leffat ovat erästä sinfoniaorkestereiden parasta elinympäristöä. Tässäpä sitten käsittelemme nimenomaan sinfonista leffamusaa!

Monille tulisi tästä varmaan ensimmäisenä mieleen Sormusten herrat ja Star Warsit ynnä muut Pirates of the Caribbeanit ja Indiana Jonesit, mutta lähtökohtana nyt on välttää tällaisia kliseitä ja listata vain minulle kaikkein rakkaimmat soundtrack-hetket. Tottakai maailmassa on todella paljon hyviä soundtrackeja, mutta jotenkin onnistuin löytämään tasan kymmenen sellaista pätkää, joita on itse tullut luukutettua repeatilla useaankin otteeseen! Jännästi jokainen näistä raidoista edustaa aikalailla minun lempparileffoja, joiden tunnelmaa nämä sinfoniset teemat tukevat. Olen itseasiassa aika innoissani tämän kirjoittamisesta! Jotain erilaista näin pääsiäisen alla! Lähdetään siis katsastamaan, mitä olen listaan kasannut.

1. Signs 2002 / James Newton Howard


Ensimmäiseksi heti tällainen pläjäys. M. Night. Shyamalanin ohjaama Signs on kyllä omasta mielestä yksi parhaista kauhuleffoista. Tämä pätkä sijoittuu aivan leffan loppuun, jossa on hurja vesilasitaistelu alienin kanssa ja yleisö jännittää, miten astmaatikkopojalle käy. Tämän soundtrackin kolmeen nuottiin pohjautuva pääteema on yksinkertaisuudessaan aika toimiva, ja tämä musiikki kehittyy hurjasta jännitysnäytelmästä onnelliseen loppuun. Videossa on yhdistetty samannimisen raidan kaksi osaa. Jälkimmäistä olen kuunnellut itse enemmän, mutta kun tällainen yhdistelmä kerta löytyi, niin samahan se oli laittaa teille enemmän herkkua kuunneltavaksi! Minun mielestä tämä avaa listan hienosti. Toivottavasti tekin tykkäätte.

2. Unbreakable 2000 + Split 2016 / James Newton Howard + West Dylan Thordson


Jatketaan Shyamalanin meiningeissä. Tämä on tällainen tuplalistaus, koska sattumoisin törmäsin tällaiseen videoon, jossa kahden huikean hienon leffan teemat on yhdistetty upeasti! Unbreakable on elokuva, jossa on superhyvis, kun taas Split kertoo superpahiksesta. Kolmas leffa on tähän sarjaan tehty, mutta se oli kyllä aika surkea "huipennus" pitkään kehitteellä olleelle trilogialle. Tässä biisissä on mathavaa voimaa ja tunnelmaa. Molemmissa leffoissa on niin hienoja hetkiä. Se, kun Unbreakablen päähenkilö tajuaa olevansa enemmän kuin tavallinen vartija, ja kun Splitin monipersoonaisen pahiksen maailma avautuu muille elokuvan lopussa. Kuuleehan sen musiikistakin: Unbreakablen teema on paljon sankarillisempi kuin Splitin! Shyamalan on siitä omituinen ohjaaja, että hänen leffansa ovat yleensä aivan huikeita tai sitten pelkkää kuraa. Mutta juuri tällaiset soundtrackit tukevat erinomaisesti sitä, kun elokuva on erittäin onnistunut! Varmasti on tulossa vielä monta hyvää elokuvaa ohjaajalta. Niitä jäämme odottamaan.

3. American Beauty 1999 / Thomas Newman


Varmaan yksi listan legendaarisimmista elokuvista. Tämä on saanut IMDB:ssä hurjat 8,4/10 tähteä, mikä on aika paljon! Leffan soundtrack on hyvin tunnistettava, sillä sen muutama paljon käytetty pianoteema jäävät kyllä kuulijan mieleen. Elokuvassa käsitellään sitä, miten paljon erilaisia kauniita asioita maailmassa on, kunhan niitä vain osaa etsiä. Olkoon se sitten teini-ikäisen tyttären paras ystävä tai tuulessa leijuva muovikassi. Varsinkin leffan loppupuolen synkkä vesisade ja monen eri hahmon elämänmuutos ovat niitä ihania elementtejä, jotka tekevät tästä leffasta erityisen. Toinen kaunis pätkä on "Angela Undress", joka on ehkä vieläkin tunnetumpi pianopimputus. Valitsin videoksi kuitenkin vähän monipuolisemman biisin. Molemmat hyviä! Jotenkin myös näen tämän musiikin erittäinen perinteisenä amerikkalaisena musiikkina, en tiedä miksi. Mutta tokihan se passaa leffan ideaankin hyvin! Kaikenkaikkiaan onnistuneita tunnelmanluojia koko soundtrack täynnä. 

4. The Ring 2002 / Hans Zimmer


The Ring on siitä jännä elokuva, että se oli ensin minun suosikkikauhu koko maailmassa, mutta sitten siitä kehittyi yksi kaikkien aikojen lempparileffoista genreistä välittämättä. (Menee helposti Top 3:een minulla.) On se vaan kaunis teos! Soundtrackista löytyi tällainen suite, jossa käydään läpi koko elokuvan kaikki teemat. Hyvä valinta siis tällaiseen listaan. Leffa on visuaalisesti ihana. Siinä käytetään vähän siniseen/vihreään viittaavaa värimaailmaa korostamaan aavemaista tarinaa. Tykkään erityisesti siitä, miten leffassa ei ole käytetty liikaa kliseisiä säikytyskohtauksia, vaan kauhuelementit ovat enemmänkin suuren pelottavan mysteerin ratkomista. Mahtipontiset sellosaundit ja kylmäävät viulut toimivat erinomaisesti musiikissa! Soundtrackissa käydään läpi uusien vihjeiden löytämisen hurmio ja taistelu aikaa vastaan. Tilaa on myös hurjillekin kohtauksille. Kyllä se kauhukin voi ajoittain olla erinomaista!

5. A Cure For Wellness 2016 / Benjamin Wallfisch


Sitten yksi erikoisimmista elokuvista, joihin olen viimeaikoina törmännyt. Leffa löytyi sattumalta Netflixistä ja jäi samantien mieleen todella hyvänä. (Harkitsen jopa DVD:n hankkimista.) Onneksi näitä hyviäkin sattumia välillä käy! Silloin harvoin kun jaksaa täysin uusia elokuvia selata. Yksi leffan olennaisimmista elementeistä on aavemainen soundtrack, jossa tämä valssiteema on isossa osassa. Tässä käsitellään sitä mysteeriä, joka nuori tyttö Hannah on, ja miten tämä liittyy mystiseen  kylpylähoitolaan, josta kukaan ei ilmeisesti koskaan halua lähteä pois. Jos et ole tätä vielä katsonut niin katso ihmeessä! Tällaisia valssiteemoja on maailmassa varmaan miljoona, mutta silti tämä toimii erinomaisesti lapsenomaisen lauluäänen ja aaltoilevien jousien takia. Ja tottakai piano sopii aina tällaiseen materiaaliin. Jokatapauksessa erikoinen yhdistelmä elokuvataidetta ja musiikkia.

6. Atlantis 2001 / James Newton Howard


Listan keskivaiheilla vaihdamme fokuksen animaatioon. Vuorossa on taas herra Howardin mahtavaa taidetta! Atlantis on hyvä leffa muutenkin, mutta tällainen sinfoninen mahtipontisuus tuo siihen vielä enemmän eeppisyyttä. Kohtauksessa Atlantiksen prinsessa Kida kohtaa "elävän" mahtikristallin ja muuttuu itse kristallinomaiseksi valtavan vesialtaan yläpuolella. Kohtaus on mielestäni hyvin erityinen ja kaunis! Tätä on tullut luukutettua taustalla, kun olen lukenut artikkeleita kaikenlaisista mysteereistä (erityisesti Voynichin käsikirjoituksesta), joten liitän sen nyt niihin. Mikä ei tietenkään ole huono asia! Tämän tunnelma sopii aivan mahtavasti selvittämättömiin mysteereihin! Biisissä on myös ihania "atlantislaisia" elementtejä, kuten erilaisia kellomaisia saundeja ja eksoottista vokaalia. Osasta biisiä löydän myös Mahlerin tuotantoon viittauksia... Osaako joku Mahlerin tunteva olla samaa mieltä? Epävarmassa tilanteessa lainaa aina musikaaliselta nerolta. Hieno pieni pätkä!

7. The Land Before Time 1988 / James Horner


Mielestäni James Horner oli yksi maailman nerokkaimmista leffasäveltäjistä. ( Harmillisesti hän kuoli vuonna 2015.) Varsinkin sellaiseen tunnelmaan, mitä pari seuraavaa listakohdetta edustaa. The Land Before Time oli aika kova juttu silloin kun olin itse aivan pieni. Pikkutassu (Littlefoot) joutuu löytämään sisältään rohkeutta lähteä suurelle matkalle hänen äitinsä kuoltua. Mielestäni videon musiikki käsittelee hienosti sitä. Matkalla löytyy myös uusia ystäviä, jotka vallankumouksellisesti liittyvät yhteen dinosauruslajista riippumatta. Tässä musiikissa on sitä lämpöä, mitä hahmot antavat toisilleen läpi suuren matkan. Horner on myös tehnyt musiikin leffaan A Beautiful Mind, jota joskus aikoinaan kuuntelin paljonkin, mutta nykyään liitän sen liian voimakkaasti huonoihin aikoihin, joten en sisällyttänyt sitä tähän listaan. Onneksi näitä Horner-leffoja on olemassa paljon! Niihin tulee palattua aina säännöllisesti!

8. An American Tail 1986 / James Horner


Elokuvan alkuteema! Viulu on yksin maailmassa, aivan kuten pikku Fievel, joka erkanee perheestään matkalla Amerikkaan, muttei koskaan anna periksi seikkailunsa aikana. Jälleen kerran huikea taidonnäyte Hornerilta. Tämä on yksi lempparianimaatioistani! Leffassa on myös useampi aivan ihana laulu, jotka ovat ainakin omasta mielestäni aika nerokkaita! Toinen hyvä sinfoninen pätkä sijoittuu amerikanlaivalle, jota valtava myrsky riepottelee, LINKKI. Jotenkin Horner osaa kasata musiikin useasta eri teemasta ja elementistä, mutta kaikki toimii aina hienosti yhteen. On jännittävää ja surullista miltei yhtä aikaa, mutta silti lopputulos on toimiva! Alkuteeman viulumelodia on elokuvassa aivan erityinen, sillä Fievelin isä soitti sitä omalla viulullaan, ja siitä tulee Fievelin turva, kun hän etsii perhettään keskellä suurta kaupunkia. Jostain kuuluu aina viulu, mutta onko se loppujen lopuksi koskaan hänen isänsä? Katsokaa leffa, niin tiedätte.

9. V For Vendetta 2005 / Dario Marianelli


"God is in the rain." Huikea leffa, huikea soundtrack. Päällimmäisenä (Tsaikovskin 1812 Overturen jälkeen) minulle kuitenkin jäi mieleen tämä yksi pätkä keskeltä elokuvaa! Päähenkilön suunnattoman koettelemuksen jälkeen hän on kuin uudelleen syntynyt, mitä tämä raita edustaa. Rakastan tätä kohtausta niin paljon, että oli pakko tehdä tästä OMA REMIX. Jotenkin koko soundtrackista elokuvan liäsksi huokuu vallankumouksellisuus, muuttuvat ajat ja kansan voima vaikeina aikoina. Pari kertaa olen luukuttanut tästä myös EXTENDED VERSIOTA. kun en ole muuten saanut tarpeekseni tästä yksinkertaisuudesaan loistavasta teemasta. Ei siihen paljon sointuja tai muuta tarvita, että saa toimivaa musiikkia. Myös minimalistiset gongit ja ripaus sähkökitarasaundia lisäävät tunnelmaa kappaleeseen. Hienoa työtä Marianellilta!

10. The Abyss 1989 / Alan Silvestri


Loppuun tällaista toiveikasta ja eeppistä musiikkia! Jos pitäisi yksi elokuva valita kaikkien joukosta, niin suosikkini olisi ehdottomasti The Abyss. Itseasiassa suunnittelin tätä listaa jo eilen, ja päivän päätteeksi päätin katsoa leffan taas. Ihanaa oli! Cameronin ohjaama leffa on ehkä vähän unohtunut Titaniccien ja Avatarien jalkoihin, mutta itselle se on aina hyvin erityinen elokuva. Loppuakohden scifiksi muuttuva juoni takertuu kauniisti soundtrackiin. Upeat kuorovokaalit kertovat ihanasti siitä, mitä ultimaalisessa syvyydessä voikaan asua. Tähän videoon sisältyy myös rakkauden teema. Rakkautta on parin päähenkilön välillä ja myös opetuksena vesialieneiden ja ihmiskunnan kesken. Kaiken sodan ja julmuuden keskellä on myös hyvää, ja sitä kannattaa korostaa! Kaikenkaikkiaan aliarvostettu leffa, jossa todella kaunista musiikia ja tarinaa.

***

Siinä huhtikuinen lista! Olen tähän todella tyytyväinen ja toivonkin, että jakaisitte tätä ahkerasti mikäli tykkäsitte! En aio tätä nyt jakaa konemusiikkiryhmissä koska ilmiselvästi tästä puuttuu konemusiikki kokonaan... Tätä oli tosi erityistä tehdä, ja sain jakaa vähän omaa maailmaani teille lukijoille! Olen todella ahkera elokuvien katsoja, enkä koe itseäni myöskään leffaelitistiksi. Minulle kelpaa kaikki vakavista klassikoista aina romanttisiin komedioihin. Mutta muusikkona soundtrackit ovat erittäin isossa osassa elokuvaelämystä. 

Keskustelu jatkuu:

Ja kuten aina, otan mielelläni tekstiehdotuksia vastaan! Teen mielelläni listoja, artikkeleita ja haastatteluja. Myös levyarvostelut ovat lähellä sydäntäni. Lissu kiittää ja kumartaa ja alkaa valmistautua kevääseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti