sunnuntai 28. elokuuta 2016

Haastattelussa TEKNOAIDI / AVARUUSVELI

Tällä kertaa lähestyin artisti Tuomas Kinnusta haastattelun merkeissä! Olen itse osallistunut muutamaan kyseisen henkilön järjestämiin bileisiin, ja hienoa on ollut. Kiitos Tuomakselle hienosta haastattelusta!

1. Kerro hieman Kovaydin.NETin historiasta.

"Kovaydin" oli alunperin MBnettiin vuonna 2003 tekemäni kotisivu minne kirjoittelin hardcore technosta, silloisena pääpainona Hollannin gabber-skene. Olin aloittanut samana vuonna tutkimusmatkani tähän musiikkiin ja kokeilemaan sen tekemistä. Parissa vuodessa verkostuin Mikseri.net saitin kautta muiden suomalaisten hc-artistien kanssa ja 2005 päätin pistää kovaydin.net saitin pystyyn minne kokosin meidän biisejä ja avasin keskustelufoorumin. Kovaytimestä tuli nettikommuuni, bilejärjestö ja nettilafka. 2005-2012 nimi oli itseasiassa Kovaydin Vastarinta, mutta 2013 muutin sen takaisin pelkistetympään muotoonsa Kovaydin.NETiksi, koska se kertoi jo kaiken oleellisen.

2007 järjestimme ensimmäiset Brainbashers ug-bileet Tampereella. Siitä lähtien bileitä on järkätty eri nimillä vähintään vuosittain Tampereella ja joskus myös muissa kaupungeissa. Fokus muuttui ensimmäisinä vuosina mainstream hardcoresta ja gabberista hardcoren undergroundimpiin ilmaisumuotoihin sekä breakcoreen. Makuasioiden lisäksi tähän vaikutti osaltaan se että bileitä kuten Inkvisitio ja Antenniosasto ei enää järjestetty ja kukaan muu ei juuri puskenut epäkaupallisempaa saundia eteenpäin aktiivisesti Suomessa, siinä missä populaarimmalle saundille oli kuitenkin hyvin tarjontaa. Aloimme tarjota alustaa sekä aloitteleville että kokeneemmille core dj:lle ja liveartisteille joilla ei välttämättä ollut muuta ilmaisukanavaa musiikilleen.

Ihmisiä on poppooseen vuosien varrella tullut ja mennyt. Oman ydinpoppoon lisäksi apua on tullut Tenkale crew/lafkalta joka on jeesannut bileissä ja jonka kanssa ollaan tuotu free party skeneä Suomeen järjestäen ilmaisia tekno/hardtek/hc ulkoilmabileitä. Alusta asti verkostoiduimme myös ulkomaisten artistien ja bilejärkkääjien kanssa ja ollaan vuosien varrella keikkailtu puolin ja toisin esim. Venäjällä, Ruotsissa, Saksassa ja Hollannissa. Vaikka Kovaydin.NETin nettilafka julkaisee pelkästään kotimaisia artisteja, niin lafka tunnetaan verrattain hyvin myös eri puolilla maailmaa. Tähän on vaikuttanut varmaan osaltaan se että artisteja on kannustettu tekemään omanlaista saundiaan.

Kovaydin.NET jatkaa tällä tiellä edelleen :)

2. Millä eri projektinimillä sinut tunnetaan piireissä?

Nykyään kuljen artistinimellä Teknoaidi ja dj-nimellä Avaruusveli. Monet muistavat edelleen Zutsuu aliakseni, mutta olen hiljattain luopunut siitä.

3. Mikä on suosikkigenresi ja miksi?

Hardcore noin niin kun yleisesti ottaen ja siitä etenkin sellaiset kehitykset missä on psykedeelisiä ja maalailevia äänimaisemia. Sille ei ole mitään vakiintunutta termiä, mutta siihen liittyy esim. flashcore, psycore ja meikäläisen oma tyyli shamancore. Hardcoressa puoleensa vetää se että siinä on massiivista melkein rajatonta energiaa, niin kuin Universumi itse. Se motivoi ylittämään omat rajat ja oman mukavuusalueen. Säröbassorummut ovat hyvin maadoittavia ja ne yhdistettynä psykedeeliseen saundiin tuovat "jalat maassa, pää pilvissä" fiiliksen. Sitten kun mennään speedcoren puolelle niin siinä voidaan päästä tärinätranssiin mikä nykymusiikissa on hieman vieraampi juttu, mutta mitä joidenkin alkuperäiskansojen keskuudessa sekä nykyisemmin esim. aktiivisessa meditaatiossa harjoitetaan parannusmielessä.

4. Mikä on suosikkipaikkasi järjestää bileitä?

Eräs nimeltämainitsematon luola/bunkkeri Pk-seudulla ;)


5. Mitkä ovat olleet Kovaydin.NETin parhaat bileet?

Tunnelmaltaan ja eeppisyydeltään sanoisin että jotkin niistä kolmesta bileestä jotka järjestimme edellämainitussa paikassa. Ulkomaisista artistibuukkauksista eniten on pärisyttäneet iGoa, Junkie Kut, Neurocore ja Del_F64.0, kaikkia muita kovia kotimaisia ja ulkomaisia buukkauksia unohtamatta! Oikeastaan monia hyviä muistoja eri bileistä hieman eri syistä.

6. Mitä tulevaa tapahtumaa haluaisit mainostaa?

2.9. järkätään Tampereella O'Hara'sin kellarissa Core City Downtownit

(https://www.facebook.com/events/1581643375473836).

Nää on meidän ekat julkiset bileet Tampereella viiteen vuoteen (yleensä keskitytään kutsubileisiin/uugeisiin). Hyvä tulla siis välillä käymään maanalta ihmisten ilmoilla, tosin kellarissahan nämäkin on :). Tapahtuma on ilmainen ja luvassa on kaikenlaista hc:ta hitaasta nopeaan ja myös 2 breakcore liveä!

7. Minkä youtube-videon haluaisit jakaa lukijoille?

Tee-se-itse dokkari Suomen kiertueestamme vuodelta 2012. Dokkarilla on kuvaa reissuilta ja bileistä Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Helsingissä, Turussa ja Tampereella ja siitä miten ihmiset ottivat bileet vastaan eri kaupungeissa. Mukana myös core-historiikkia eri kaupungeista sekä haastatteluita, eli käsittelee samalla myös hieman laajemmin Suomen skeneä. Pätkä on ehkä jo hieman vanhentunut, mutta kuvaa aika hyvin meininkiä. Video on kuvattu sillä hetkellä käsillä olevilla laitteilla, mutta olisi joku kerta kiva tehdä myös ammattimaisempi skenedokkari.

https://www.youtube.com/watch?v=62MvJeX0MZA

8. Mistä saat energiaa järjestää bileitä kerta toisensa jälkeen?

HC-bileiden tarjonta on parantunut huomattavasti viime vuosien aikana Suomessa, mutta mikä edelleen ajaa järjestämään on se että ug-bileitä ei paljon kukaan muu järkkää ja se että pääsee soittamaan ja kuulemaan tietynlaista saundia. Nostatus/droppi meiningille on skenessä paljon kysyntää ja tarjontaa, mutta "meditatiivista" saundia voisi olla enemmänkin. HC:n alkutaipaleella 90-luvun alussa saundi oli nimenomaan tällaista, mutta sittemin sellainen kokemus ja estetiikka on mennyt enemmän maanalle, kuitenkin kehittyen uuden teknologian mukana ja luoden ihan uudenlaisia alagenrejä.

Parhaimmillaan mulle se bilekokemus on kun tulee sellaista saundia missä ei ole oikein mitään sellaista arkista populaarikulttuuri tai muuta referenssiä mihin olisi helppo tarttua, vaan voi täysin uppoutua siinä hetkessä vieraaseen ulottuvuuteen, esim. usvaisessa kynttilöin valaistussa luolassa. Se että voi tarjota tällaisen kokemuksen ihmisille on tosi siistiä.

Tuo on siis yksi visio jota toteutan, mutta toki nää on mun makuasioita ja meillä on porukkaa messissä monista erilaisista saundillisista lähtökohdista. Kollektiiviseen visioomme kuuluu myös alakulttuurien monimuotoisuus ja on mielenkiintoista miten eri core artistit ja alagenret ovat kytköksissä toisiin skeneihin kuten vaikka metal, psyke, punk, otaku, junkka, avant-garde, chiptune, industrial jne. jne. Pääosa kävijöistä ei ole suinkaan perinteisiä gabbereita. On siistiä laittaa samaan huoneeseen ihmisiä monista eri taustoista selviytymään massiivisista bassoryöpyistä :D

9. Jos saisit tehdä yhteistyötä kenen tahansa artistin kanssa, niin kuka se olisi?

Mulla on sellainen haave että haluaisin päästä musisoimaan shamanistisiin alkuperäiskansoihin kuuluvien muusikkojen kanssa. Esim. saamelaisen joikaajan tai tuvalaisen kurkkulaulajan. Pyrin musiikissani mahdollisimman paljon siihen että sävellän, äänitän ja teen itse saundeja. Sampleista en ole kuitenkaan vielä täysin päässyt eroon, mutta tuollainen yhteistyö veisi musiikin ihan uudelle tasolle. Shamanistinen musiikki on perinteisesti ollut usein nopeatempoista, mutta siihen ominaisuuteen on nykyisessä fuusio-/maailmanmusiikissa juuret katkenneet.

10. Määrittele termi "tekno".

Tekno kirjoitettuna K:lla tuo mieleen free party/free tekno skenen ja Teknivalit. Lyhyesti: hypnoottista temmokasta pauketta :). Suomen kontekstissa kaikenlaisen jumputuksen missä on tasainen 4/4 biitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti