sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Stellar City - Lange @ Fat Lady

Mitä?
Kutkuttelevia vokaaleja, vodkaa jäillä ja tamppausta parhaassa mahdollisessa seurassa.


Missä?
Mahdillinen Fat Lady, Tampere, 15.3.2013 klo 22-04.


Hype:
Jälleen kerran on tullut aika kirjoittaa hieman Tampereen säkenöivimmästä klubi-ilmiöstä eli Stellar Citystä. Tällä kertaa edelliskertaisten tähtien joukkoon saapui brittiläinen Lange, joka on latonut toinen toistaan hienompia sinkkuja ulos vuodesta 1998 lähtien. Omaksi suosikikseni nousi seuraavanlainen kipale: Lange - Crossroads feat. Stine Grove. Klassikkoainesta; laittakaa siis kuunteluun, vaikka näin blogilukemisen taustalle!


Ajan myötä Stellar Citystä on muodostunut yleisönsä oma tapahtuma, ja jokaiset stellarit tuntuvat olevan aina himpun verran edellistä hienommat. Kotiklubina toimiva Fat Lady muuntautuu illan aikana tasokkaaksi juhlapaikaksi, jossa kenenkään ei tarvitse teeskennellä olevansa parempi kuin muut ja ihmiset käyttäytyvät iloisesti ja hyvin. Tällaista yhteisöllisyyttä harvoin näkee, joten luonnollisesti stellareihin lähtee aina huippufiiliksellä ja mainostaa vielä mielellään muillekin. Tämänkertaisiin kekkereihin lähdin MC Zemen kanssa, VIP-passit kaulassa ja loistobileitä odottaen. Huitaisin itselleni kasaan kokovalkoiset upean taitavasti modatut trancekuteet ja laitoin korkojen sijasta hieman käytännöllisemmät tennarit jalkaan. Jos ei näillä pärjää iltaa niin ei millään!

Saavuimme paikalle klo 23 pintaan, ja bongasimme heti Bad Luck Lauran pöydän, jossa muutama kappale skumppapulloja houkutteli liittymään seuraan. Keskeisellä istumapaikalla oli helppo tarkastella menoa ja etsiä tuttuja. Paikallahan olivat taasen aivan "kaikki", joita en ala erikseen luettelemaan, mutta tottakai parhaat tyypit löytävät tiensä stellareihinkin! Kävimme heti piakkoin ottamassa valokuvauspisteessä muutaman mahtavan poseerauskuvan, sillä joskus kuvien otattaminen jää aivan liian myöhään, kun tukka/naama/hiki-osasto on jo päässyt huonommalle puolelle. Laitan kuvagallerian linkin myös tänne kommentteihin, kunhan se jonnekin ilmestyy!

Näissä stellareissa Fat Ladyn yläkerta sekä lounge olivat auki kaikille lipun ostaneille, ja VIP-passilaisille oli avattu Plus-huone. Tämä mystinen tila on yleensä suljettuna ja varattuna rikkaille ja kuuluisille, mutta tällä kertaa pääsin vihdoin tutustumaan siihen itse. Jes! Tila oli erittäin nätisti sisustettu ja sisälsi muun muassa omat vessat ja tupakkakopin. Baarista sain parhaan koskaan juomani gin tonicin. Vodkan ystävänä toivoisin baarin kuitenkin hankkivan hyllyihin muutakin vodkaa kuin Smirnovia, sillä loistavasta vodkasta voi tehdä vielä loistavampia drinkkejä! Hyvässä seurassa tässä huoneessa olisi helposti voinut viettää koko illan, mutta tranceahan näihin bileisiin tultiin kuuntelemaan, joten suuntasin aina välillä tanssilattialle. Suuren kokonsa vuoksi Fat Lady on aikamoinen aikuisten ihmisten seikkailupuisto, sillä paremman tekemisen puutteessa voi lähteä tutkimusmatkalle muihin tiloihin ja etsimään kaikenlaista nähtävää ja kuultavaa. 

Siis tärähtäneet kännykkäkamerakuvathan on tosi jees?

Langen lisäksi illan musiikkitarjonnasta vastasivat Flight ja Miika Kuisma, joista jälkimmäinen on itselle lukioajoilta tuttu tranceihastus. Oli mielettömän nostalgista päästä muutaman vuoden kuuntelutauon jälkeen ensimmäistä kertaa miehen keikalle. Pöytään kantautuvat biitit olivat mukavasti minimaaliin kallistuvia, ja tanssilattian kansalle näytti kaikki maistuvan oikein hyvin. Bileiden jälkeisen youtube-session tuloksena löysin lukijoillekin kuunnteltavaksi seuraavan mystillisen helmen: Miika Kuisma - Orbiter:


Kuisman setin aikana tanssilattialle mahtui juuri sopivasti. Pääsimme Zemen kanssa aivan eteen, ja silti pystyi vielä mukavasti liikkumaankin. Tanssin vanhojen ja uusien tuttujen kanssa, ja taisin antaa myös toisen valotikkuni jollekin... Matille? Ennen pääesiintyjä Langen keikkaa tanssimaan valui koko ajan enemmän porukkaa, ja itse setin aikana oli varmaankin viisainta perääntyä käytävän puolelle fiilistelemään. Menoa se ei kuitenkaan haitannut, sillä musiikki kuului lavan sivuunkin vielä hienosti, ja jotenkin huomasin löytäväni käytävältä enemmän tuttuja.  Paikalle oli saapunut yleisöä Helsingistä, Kuopiosta, Porista ja vaikka mistä muualta, mutta uskon kaikkien olleen erittäin tyytyväisiä koko iltaan. 

Langen keikka oli, kuten jo olettaa saattaa, aivan loistava. Tyylillisesti mies varmaan tunnetaan laadukkailla vokaaleilla höystetystä trancesta ja taitavasta soitannasta. Omaksi yllätyksekseni Lange laittoi mukaan myös hyvinkin vanhoja klassikoita, kuten Solar Stonen 'Seven Citiesin' (kiitos, Tremont, nimen muistamisesta) ja oman kuuluisan remixinsä Hold That Sucker Downista. Onneksi jälkimmäisen aikana olin tanssimassa, sillä olisi ollut kurjaa fiilistellä niinkin legendaarista biisiä jostain lasiseinän takaa. Huomasin myös Langen vaihtavan kappaileita oikein vauhdilla, mikä omalta osaltaan kertoo taitavasta DJ:stä.

Mielestäni trance on genrenä hieman mystinen. sillä ennen bileitä ainakin itse valmistaudun hieman eri tavalla kuin muihin bileisiin. Trance vaatii toimiakseen kunnolla isomman yleisön kuin esimerkiksi tekno, mikä varmaan tietyllä tapaa vaikuttaa hienoon yhteishenkeen. Aivan sokerihötöltähän tämä varmasti kuulostaa, mutta jokaisesta iloisesta tanssijasta tulee itsellekin parempi mieli! Lauran sanoin stellarit ovat parasta ryhmäterapiaa, ja olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Jos joku vielä epäilee trancen hienoutta, niin suosittelen tulemaan paikalle seuraavalla kerralla! Minua saa ainakin tulla moikkaamaan jos tanssikaveria kaipaa.

Kaikenkaikkiaan koko illasta jäi todella ammattimainen kuva. Järjestäjille iso kiitos homman hoitamisesta, kaikki artistit soittivat kunnon pro-meiningillä ja Fat Ladyn henkilökunta toimi tehokkaasti ja iloisesti. Näin näitä parhaita bileitä järjestetään, eikä hauskanpidon loppumisestakaan tarvitse huolehtia, kun facebookissa kiertää jo juoruja seuraavista stellareista. Kuulemma on luvassa seuraavalle kerralle eri venue, mutta eiköhän laatuluokka pysy silti samana!


Päädyin pitkästä aikaa jäämään mestoille aivan pilkkuun asti, ja uhmasin aikaa vielä hengaamalla Zemen kanssa yläkerrassa tarkastelemassa ihmisten valumista narikan kautta ulos. Ei tehnyt yhtään mieli lähteä pois paikalta, ja pihalla kylmässä taivaltaminen oli suunnattoman masentavaa. (Piristyksenä tuli muutaman vastaantulijan kanssa vedettyä beatbox-reggaeta, mutta siitä lisää joskus myöhemmin... köh.) Jokupäivä Stellarit klo 20-04? Tai pe-la? Ei näihin vaan kyllästy ikinä.

Tällaista tällä kertaa, ja liittykää toki mukaan hypetykseen kanavalla #my-rave @ quakenet, facebooksivulla tai kommenteissa =)

1 kommentti:

  1. Ja tässä linkkiä facebookin kuvagalleriaan: http://www.facebook.com/media/set/?set=a.348073668626514.1073741826.158841730883043&type=1

    VastaaPoista