torstai 23. lokakuuta 2025
Top 10 Sinfoniset Pelit
keskiviikko 27. elokuuta 2025
Helmien metsästystä - ChilloutDeer
Aah... Chillout. Tuo kaikkien rakastama genre, joka pelastaa etätöiden ja opiskelun sankarit raskaan raatamisen tuomilta tuskilta. Sille on välillä paikkansa rankemman jumputuksen lomassa, ja sitä kuuntelevat myös monet, jotka eivät konemusiikista muuten välittäisikään. Se soi sateisina syysiltoina ja joskus keskellä yötäkin, kun mieli on liian valpas nukkumiselle. Välillä se tuo mieleen lumisateen ja rapeat pakkaset, kun taas joskus tunnelmat passaavat täydellisesti auringon paisteen kumppaniksi.
Helmien metsästystä -sarjan ideana on tutustua YouTuben lukuisiin kultakaivoksiin ja kaivella teille lukijoille omaa korvaani eniten kutkuttavat biisit. Tänään kyseinen kaivos on kanava nimeltä ChilloutDeer, jossa on tällä hetkellä melkein kolme sataa noin tunnin mittaista chillout-mixiä. Iso kiitos kanavan adminille siitä, että jokaisessa videossa oli tracklist! Tämän tekstin taustatutkimuksiin meni erittäin paljon aikaa ja energiaa, mutta olen lopulta aika tyytyväinen valintoihini. On tyydyttävää saada teksti pihalle niin pitkän projektin päätteeksi.
Kuuntelin ChilloutDeerin kokoelmia samalla, kun kirjoitin fiktiota. Jos joku biisi sattui kuulostamaan vähänkään erityiseltä, laitoin sen nimen heti listalle. Tänään, kun päätin vihdoin tehdä blogitekstin valmiiksi, kuuntelin listalla olleet kappaleet läpi ja valitsin niistä kymmenen parasta. Biisit ovat siis läpikäyneet suuren prosessin, eivätkä mitkä tahansa geneeriset pimputukset valikoituneet! Toivottavasti tämä tuo genren faneille hieman helpotusta, sillä nyt teidän ei itse tarvitse hakea täydellisiä biisejä. Listasin ne teille valmiiksi paketiksi.
Lähdetäänpä sitten katsastamaan itse musiikkia. Biisit eivät ole minkäänlaisessa paremmuusjärjestyksessä.
![]() |
| Tampere Pyynikin näkötornista kuvattuna. Kesä 2025. |
Tim Schaufert - Journey
maanantai 21. heinäkuuta 2025
Sonaari 2025 - konemusiikkilöylyt
Mistä on täydellinen kesäpäivä tehty? Tässä hieman listaa tarvittavista asioista: Lämmin sää, Suomen luonto, järvimaisemat, hyvä ystävä, samalle asialle omistautuneet ihmiset, grillisafka, kylmä limppari ja totta kai uskomattoman ihana musiikki. Paljon ei vaadita siihen, että tämän blogaajan sielu lepää. Sitä haluaa melkeinpä hengittää sisäänsä pienistä iloista koostuvaa onnellisuutta.
![]() |
| Aurinkokin oli meille ystävällinen |
Electric Sensation X Resonation: SONAARI, oli viime viikonloppuna (19.7.2025) toteutunut uudenlainen festarikonsepti, johon oli ainakin itse pakko ostaa lippu heti kun niitä sai ja miettiä vasta jälkeenpäin logistiset kysymykset! Katua ei tarvinnut laisinkaan, sillä elämys oli aivan ihana. Ystäväni (ja My Raven arvostettu adminstraattori) murmu lähti tällä kertaa kanssani mestoille. Reissuun liittyi sellaista roadtrip-tunnelmaa suomalaisilla iskelmäklassikoilla höystettynä ja huvipuistolaitteelta tuntuva venetaksimatka. Koko ajan oli pakko hymyillä kun elämä helli meitä niin lempeästi.
Tapahtumaa mainostettiin unohtumattomana, ja sellaiselta se myös tuntui. Lahden Enonsaari oli täydellinen ympäristö, ja paikalla olisi jaksanut hillua vielä toisenkin päivän putkeen. Hyttysiäkään ei juurikaan ollut, ja vessatkin oli siistissä kunnossa. Porukkaa hengasi saaren lisäksi järvessä ja veneillä. Ennakkolippuja oli myyty noin 300 kappaletta, eikä saari ollut lainkaan liian pieni sille porukalle. Osa jäi yöpymään saareen. Minun mielestä oli aivan huikeata, että paikalta sai virvokkeiden lisäksi ostettua ruokaa, mutta omat pullot ja eväät oli silti sallittuja. Ei jäänyt siis lainkaan sellainen rahastusfiilis, joka joissakin tapahtumissa on ollut iso ongelma! Järjestäjistä huokui sellainen rakastava asenne, ja he selkeästi tiesivät mitä tekevät. Oijoi, kun aika riensi aivan liian nopeasti! Lohduttavaa oli se, että näitä saattaa tulla tulevaisuudessa lisää.
![]() |
| Makkaran äärellä tuli istuttua pitkään |
Totta kai minulla oli myös salainen suunnitelma. Ilkeänä ihmisenä päätin pörrätä saaressa viattomien ihmisten luona kyselemässä konemusiikkisuosikkeja blogitekstiä varten. Tuli samalla tavattua mahtavaa porukkaa ja kerrottua blogista. Vähän tämä teksti avaa siis kanssareivaajien sielunmaisemaa ja musiikkimakua! Keräsin kultaakin arvokkaampia paperinpalasia talteen, ja jakelin porukalle pahasti vanhentuneita käyntikortteja. Tässäpä siis lupauksien mukaisesti kymmenen sattumanvaraisen uhrin musiikkivalintoja! Luurit täysille!
![]() |
| En kauhean kauas nähnyt minun vahvuuksettomilla aurinkolaseillani |
lauantai 10. toukokuuta 2025
Haastattelussa MissNeon
My Ravessa tapahtuu jälleen! Tällä kertaa nappasin kymmeneen kysymykseen vastaajaksi musiikintekijä/laulaja MissNeonin. Tällaiset tapaukset on aina ihan parhaita, kun tapaa haastateltavan oikeassa elämässä, oikeissa reiveissä ja tutustuu. Haastis sovittiin oikeastaan heti kättelyssä - Nightclub Mixein baarijakkaroilla mahtavan musiikin ja ihmisten keskuudessa. Lähdetään kuitenkin pitemmittä puheitta tsekkaamaan, miten päivänsankari näkee musiikkinsa ja elämänsä skenen parissa!
Kerro näin alkuun hieman itsestäsi! Mikä oli ensikosketuksesi konemusiikkiin?
Mä olen Melodi ja esiinnyn nimellä MissNeon. Musiikin saralla oon laulaja, lauluntekijä, tuottaja ja tulevaisuudessa myös Dj. Mun ensikosketus konemusiikkiin on ollut jo kymmeniä vuosia sitten, olinkohan ehkä 13 vuotias?? Muistan kun esimerkiksi Robert Milesin Children ilmestyi niin olin ihan myyty.. ja RMB tuli kans jo nuoruudessa kuvioihin ja edelleen mun yks lempparialbumeista ikinä on RMB:n ”This world is yours”
Kun kuulin ensimmäisen kerran konemusiikkia niin se oli kyllä rakkautta ensi kokemalla samantien ja rakkaus siihen on kaikki nämä vuodet säilynyt ja tulee varmasti säilymään hamaan tappiin saakka. 90 luvun lopusta alkaen on tullut käytyä bileissä ja tapahtumissa ja sitä oon harrastanut koko elämäni enemmän ja vähemmän riippuen eri elämäntilanteista.
Kerro vähän tekemästäsi musiikista.
Olen aina rakastanut sävellellä ja sanoittaa ja laulaa musiikkia ja olen sitä harrastellut jo nuoresta tytöstä saakka ja tykänny sävellellä melodioita pianolla..
Nyt tässä viimevuosina olen saanut oikeasti alkaa toteuttamaan omaa unelmaani ja tekemään musiikkia mieheni Dj Neonin kanssa. Teemme paljon yhteistyötä myös ulkomaalaisten tuottajien kanssa ja mainittakoon mm. ruotsalainen LEZAMAboy, joka on monessa biisissä ollut mukana.
Minun ja Dj Neonin ensimmäinen biisi ”Neverending Love Story” julkaistiin reilu vuosi sitten, joka on melodista hard trancea.
Lisäksi on tulossa, no lisää hard trancea :D ! Ja myös muita suuntauksia, mm yks hard techno remix on tulossa pian julkaisuun ja uplifting trancea myös…. Onkohan tällähetkellä 4 tai 5 valmista biisiä menossa julkaisuun missä olen saanut mukana olla ja lisää on tulossa.
Mitä rakastat laulamisessa eniten?
Olen aina rakastanut laulamista ja se on mun intohimo ja sen avulla pystyn pääsemään sellaisiin paikkoihin ja tunnetiloihin että mikään muu voima maailmassa ei anna sitä samaa kokemusta. Laulun avulla viestiminen on mulle ihan next levelillä tapahtuvaa ilmaisua niinkuin musiikki yleensäkin.
Jos saisit tehdä yhteistyötä kenen tahansa artistin kanssa, niin kuka se olisi?
Mulla on niin mahtava ja ihana tilanne elämässä että saan tehdä yhteistyötä juuri sen artistin kanssa kenen kanssa sitä eniten haluan, eli aviomieheni Dj Neonin kanssa. Meillä toimii niin hyvin tämä musiikillinenkin yhteys joten ehdottomasti hänen kanssaan haluan tätä tehdä ja toteuttaa kaikista eniten. Meillä on niin samanlainen näkemys näistä musiikkiasioista ja molemmat ymmärretään musiikkia samalla tavalla,yhtä syvällisesti, joten en keksi ketään muuta parempaa artistia mun kanssa tähän hommaan kyllä.
Unelmoitko levyjen soittamisesta?
Kyllä! Unelmoin tosi paljon erilaisista asioista liittyen musiikkiin ja yks niistä on ollu tosi pitkään levyjen soittaminen. Aion sitä ja muita musiikillisia unelmia toteutella kunhan tässä tulee oikea ajankohta ja aikaa toteuttaa ja panostaa niihin. Uskon että kaikille asioille on aina oma paikkansa ja aikansa. Levyjen pyörittely on kyllä huippua ja odotan että pääsen sitä tekemään enemmän ja yleisönkin eteen.
Unelmoitko maailmanvalloituksesta?
Rakastan matkustelua ja erilaisia kulttuureita ja ihmisiä ja musiikkia. Musiikki on iso yhdistävä tekijä ihmisten välillä ja sen avulla on mahdollista levittää ympärilleen todella paljon hyvää ja rakkaudellista energiaa. joten ehkä siitä unelmoin että musiikki, jota pääsen luomaan, tavoittaisi mahdollisimman paljon ihmisiä. Ja koska teen sitä täydellä sydämellä ja rakkaudella, toivoisin että siitä välittyisi mahdollisimman monelle ihmisille se energia. Ja maailma tarvitsee rakkautta.
Lisäksi olisi upeaa kokea ja nähdä erilaisia musakulttuureita ympäri maailmaa, joten näistä näkökulmista joo, haaveilen kyllä!!
Mitkä ovat suosikkigenresi ja miksi?
Kyllä suosikkigenrejä on paljonkin mutta tärkein on Trance ja sen monet muodot. Ehdoton ykkönen on hard trance, joka on vienyt mun sydämen jo kymmeniä vuosia sitten! Ja toinen rakkaus on psytrance jolle mun sydän kuuluu myös paljon ja aina… On muitakin todella hyviä mutta ovat tärkeimmät. Ja siitä syystä hard trance että se tapa millä biisit rakentuu tässä, on tosi monimuotoista ja niihin sisältyy paljon hienoja elementtejä. Kunnon tykitystä ja kaunista melodiaa. Ja psyke nyt vaan on niin parasta myös, rakastan yli kaiken sitä psytrancen bassoilinjaa, ai että!
Mikä on Suomen konemusiikkiskenessä parasta?
Se kuinka musiikki antaa vapauden toteuttaa itseään ja kokea yhteenkuuluvuutta. Lyhyesti ja ytimekkäästi yhteisöllisyys ja rakkaus samaan musiikkiin. Ja lisäksi Suomen konemusaskenessä on mielettömiä artisteja, Dj:itä, esiintyjiä ja musiikillisia taiteilijalahjakkuuksia. Se on upeeta.
Minkä YouTube -videon haluaisit jakaa lukijoille?
sunnuntai 27. huhtikuuta 2025
Haastattelussa Domitia
Tänään sukellamme syvälle noBÄÄDnrg:n ja Chained Elementin maailmaan, kun kymmeneen kysymykseen vastasi Domitia! Hänet tapasin Tampereen Mixeissä bileissä, ja oli alusta asti selvää, että meillä on hyvin samankaltainen näkemys konemusiikista. Siksi haastattelun tekeminen oli itsestäänselvä juttu. On aina mahtavaa, kun jonkun kanssa klikkaa näin hyvin! Tässä siis Domitian historiaa ja mielipiteitä:






