sunnuntai 26. helmikuuta 2012

90's Megaparty @ Club10

Mitä?
Trancea, hittejä ja nostalgiaa hyvässä (viinihuuruisessa) seurassa.

Missä?

Bistronakin toimiva Club10, Tampere, 24.2. klo 23-04


Terveisiä:
Kukapa ei rakastaisi ysäribileitä? Tarjolla on poikkeuksetta nostalgian huumaa, vähemmän teinejä kuin muissa bileissä, itselle rakasta musiikkia ja sellaisia biisejä, joita ei ole kuullut yli kymmeneen vuoteen. Vuosikymmen on varmasti rakas erityisesti 30+ ikäisille ihmisille, jotka olivat jo järkevän ikäisiä 90-luvun alussa. Itse en ajasta muista muuta kuin sohvatyynyistä rakennetut majat ja playstationin, mutta rakkaus ysäriin on kehittynyt pikkuhiljaa konemusiikkiin tutustumisen myötä. Kun kuuntelulistaani kuuluu suurimmaksi osaksi vuosilta 1992-2005 olevaa materiaalia, innostukseni 90's Megapartyyn on varmasti ihan hyväksyttävää...

Kavereiden kutsuminen bileisiin oli luonnollisesti myös helppoa, joten lähdimme tällä kertaa liikenteeseen vähän isommalla porukalla. Näsinlinnankadun etkoilla oli mukana Anten lisäksi Nekalan vahvistus Half-Life-Olvi ja Bencoder. Venäjän vahvistukset Anton ja Alex liittyivät seuraan vasta myöhemmin, löydettyään mystisesti kadonneen autonsa. Tähtäsimme paikan päälle kello yhdeksitoista, ja olimme aika tarkkaan juuri silloin Club10:ssä, ensimmäisten joukossa, kun kaikkialla vallitsi vielä hiljaisuus... DJ Meke korjasi tilanteen aloittamalla settinsä muhevalla RNB-soundilla, joka muuntautui pikkuhiljaa klassisen eurodancen suuntaan. Paikan päältä löysimme vielä tanssijatar Kristan ja muita ihania bilehileitä ja Megapartysta oli tulossa hyvinkin mega jo ennenkuin bileet pääsivät kunnolla alkuunkaan.


Club10:n nesteytyspuoli toimi kohtalaisen mukavasti, kun olut maksoi 4,50 ja siideri 4,90. Köyhinä opiskelijoina kuitenkin innostuimme pöytämme yläpuolelta löytyneestä hinnastosta, jonka mukaan lasi puna- tai valkoviiniä maksoi vaivaiset 3,50 euroa. Club10 tunnetaankin myös bistrona ja erinomaisena viinienmaistelupaikkana. Itse en viinilinjalle lähtenyt, mutta on pakko myöntää, että pöydällinen omistautuneita reivaajia viinilasit kädessä oli aika huvittava näky. Konjakkilasi olisi tietenkin ollut vielä piste iin päälle, mutta ideana oli kuitenkin mennä halpojen hintojen perässä, joten täydellinen snobi-look ei koskaan valmistunut. Club10:n ruoka- ja viinipuoleen pitäisi kyllä joskus käydä tutustumassa! Kuka lähtee mukaan?

Illan edetessä tuttuja biisejä rupesi satamaan niskaan, mutta suurin osa eurodance-biisien nimistä on jäänyt täysin unholaan. Olen pitänyt genreä suurinpiirtein itse paholaisen musiikkina, sillä siinä on jotain ehdottoman anti-taiteellista ja kornia. Anten sanoin me maalta kotoisin olevat konemusiikin ystävät olemme luultavasti saaneet yliannostuksen eurodancea, sillä joka ikinen tuttu ja tutuntuttu kuunteli aikoinaan vain ja ainoastaan sitä. Itse olin ysärillä suuri Pink Floydin ja Dream Theaterin fani, joten konfliktin ehkä ymmärtää. Muutaman biisin jopa tunnistin ja osasin laulaa mukana! Tutuista rallatuksista tuli mieleen viikoittaiset uimahallireissut Vihannista Raaheen, kun uimakaverit laittoivat eurodancekokoelmiaan soimaan autossa. Ah.. muistoja! Harmi ettei tämän tukan kanssa oikein viitsi enää jatkaa uintiharrastusta.

Kaikesta huolimatta en siis todellakaan vihaa eurodancea, mutta en sitä itse kuuntele kyllä ollenkaan. (Paitsi Vengaboysin Boom boom boomia koska se on vaan niin huvittava kipale!) Itselleni tutumpaa settiä soitti DJ Cirius, kun vuorossa oli hyvin vanhaa trancea! Suurin osa biiseistä kuulosti niin pirun tutuilta, mutta nimiä en tietenkään saanut päähäni. Tanssiminen oli kuitenkin todella mukavaa, varsinkin kun rakastan Club10:n tanssilattian valoja niin paljon. Tilaa ei sinänsä ole kovin paljon, mutta fiilis nousee uudelle tasolle kun lattiakin on valaistu ovelasti. Tanssimassa tuli vietettyä taas hyvin paljon aikaa, kun olimme valinneet pöydänkin strategisesti lavan edestä.

Ciriuksen trancemeininkien keskellä DJ Meke soitti lyhyen mutta ytimekkään setin hieman nopeampaa musiikkia. Omalle porukalleni hetkellinen matka happy hardcoren maailmaan oli kuin opintomatka, sillä tällaista materiaalia saattaa joku bändi jopa soittaa tässä lähikuukausina! Näinkin harvinainen genre, ja silti onnistuin tunnistamaan lähes jokaisen biisin artistin sekä nimen. Isoa plussaa Mekelle huudosta "Kevät tulloo!"

Hardcoremeiningin jälkeen tranceilu jatkui legendaarisella Orkidealla, kun soimaan lähti Unity. Pysyttelin mahdollisimman lähellä tanssilattian kaiuttimia, mikä oli taas pitemmällä aikavälillä huono idea, kun onnistuin aiemmin tekemään saman tempun kuin Tallan keikalla Helsingissä. Järkyttävä pää- ja korvakipu päälle. Ei hyvä! Yritin paeta hetkellisesti Club10:n loungen puolelle, mutta sekunnin murto-osassa tajusin, että siellä soi Kirkan Hetki Lyö karaokesta laulettuna. 180:n asteen käännös ja takaisin kunnon äänentoiston pariin. Kiertelin klubilla ympäriinsä venäläisten happy hardcore -kavaljeerieni kanssa, kunnes keksimme paeta tupakkakoppiin. Istuimme siellä pitemmänkin aikaa koko porukalla bongaamassa biisejä kuten Barbie Girl ja Bailando, kunnes oli pakko paeta lopullisesti verrattaen hiljaiseen Tampereen yöhön.

Kuulo-ongelmista huolimatta Megapartyssa oli todella todella hauskaa, ja ei bileitä oikein muuten voi kuvailla kuin "hyvin ysäri." Onneksi tätä meininkiä on tulossa vielä lisää ensi kuussa, joten pääsee odottamaan hyvää!
Loppuun vielä savuinen yhteiskuva minusta ja syntetisaattori-Alexista:

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Superstition - Talla 2XLC @ Club Venue

Mitä?
Eeppisen kovaa trancea ja klubi täynnä asialleen omistautuneita bilettäjiä

Missä?
Club Venue, Helsinki, 18.2. klo 22-04

Kuulumisia:
Olipahan ilta! Talla 2XLC:n tulevaa Helsingin keikkaa hehkutettiin jo etukäteen niin paljon, että päätin ostaa ennakkolipun hyvissä ajoin ja uhrata lauantai-iltani tällä kertaa vähän pitempään reissuun. Kyytikin oli tarjolla, joten odotukset illasta olivat kovat. Pikaisen laittautumisen jälkeen nousin autoon ja matka kohti Club Venueta alkoi seuranani reissumiehet- ja naiset Jaana, Niko ja Meke! Matkalla oli hieno mahdollisuus vielä fiilistellä Tallan ynnä muiden artistien musiikkia ja hinku itse keikalle alkoi olla aika kova jo Hämeenlinnan kohdilla.

Lyhyen Helsingissä haahuilun jälkeen löysimme vihdoin Club Venuen Pohjoiselta Rautatienkadulta. Ensivaikutelma paikasta toi tietyllä tapaa mieleen tamperelaisten Volumen ja Club10:n risteytyksen, jonka tanssilattia oli huomattavasti suurempi kuin muilla vastaavilla klubeilla. Juoman tilattuani lähdin tutustumaan tanssimeininkeihin ja yllätyin positiivisesti! Äänentoisto tuntui olevan huomattavasti parempi kuin millään aikaisemmalla klubilla, ja ainakin bassotaajuudet tulivat esiin tykimmin kuin muualla. (Tämä muuttui ongelmaksi myöhemmin illalla, kun tärykalvot eivät enää kestäneet. Siitä myöhemmin lisää.) Mieleen tulivat ne hetket, kun parin viikon kuuntelun jälkeen muistaa yhtäkkiä laittaa mp3-soittimen bassobuustin takaisin päälle: Maailma aukeaa ja sielu lepää rytmikkäässä basson maailmassa... Tapahtumassa ensimmäiseksi soittanut Mikko Nieminen soitti vanhaa trancea ja kauniita hittibiisejä,  jotka saivat jo tanssilattialle uskaltautuneet hyviin fiiliksiin, vaikka ilta oli hädintuskin alkanutkaan.

Venuella oli kaksi baaritiskiä, joista toinen sijaitsi lähempänä tanssilattiaa ja toinen lounge-tyyppisessä huoneessa, jossa soi luonnollisesti hieman rauhallisempi musiikki. Huoneet sijaitsivat kuitenkin aivan liian lähellä toisiaan, ja kun päälavan musiikki tuli kaksi kertaa voimakkaammin kuin loungen, biitit sekoittuivat ajoittain ärsyttävästi. Bilettäjät kuitenkin pakenivat säännöllisesti rauhallisemmalle puolelle, kun tanssilattian desibelien voima kävi sietämättömäksi. Palvelu baaritiskeillä toimi todella sujuvasti, joten ainakin juomaa riitti myös loungen chillaajille! Juomien hinnatkaan eivät aivan kauhistuttavan kalliita olleet, verrattuna esimerkiksi muutamaan ihan normaaliin pubiin Tampereella. (Iso siideri Club Venuella 6€, Gastropub Sohossa 7,50€)

Onneksi siiderit eivät olleet ihan liian kalliita, sillä onnistuin tunaroimaan kaksi puolitäyttä tuoppia lavan viereen lattialle, kun jätin ne pörisevän subbarin päälle odottamaan. Kaksi tuoppia!! Ei kukaan voi olla niin tyhmä, että jättäisi ensimmäisen hukkaan heitetyn lasin jälkeen vielä toisen samaan paikkaan. Tunnustan. Onneksi reiviystäväni Rami pelasti iltani tarjoamalla lohdutusdrinkin. Sellaista se tanssilattian solidaarisuus on!

Lisää päänvaivaa aiheutti naisten vessa, joka bileiden puolessa välissä tulvi vettä. Molemmat lavuaarit olivat piripintaan täynnä ja ilmeisesti täysin tukossa, mutta silti lievästi humalaiset vessailijat pesivät kätensä hanojen alla. Naisten vessassa kävi myös miesasiakkaita, mikä ei sinänsä ainakaan minua haitannut, mutta harvoin tällaista ilmiötä ainakaan Tampereella näkee (toki Mixeissä on yhteisvessat). Vessajonoja ei onneksi ollut kertaakaan. Sellaista se on, kun koppeja on tarpeeksi! Narikan ja vessojen vieressä alakerrassa oli myös mukavan viileää verrattuna baareihin, mikä oli tervetullutta tamppaamisen jälkeen.

Proteuksen mehukkaan trancesetin jälkeen oli vihdoin Tallan vuoro nousta lavalle. Tässä vaiheessa klubi oli täynnä, mutta tanssijoiden lomassa pystyi silti kuljeskelemaan, eikä klaustrofobia iskenyt (kuten esimerkiksi Helsingin Playgroundin täyteen myydyillä keikoilla). Kaikilla oli tilaa tanssia ja sitä tarvittiinkin, sillä Tallan lead-melodiat ja eeppiset saundit saivat tanssijat aivan sekaisin. Myönnän itsekin olleeni aika innoissani, vaikken ole aiemmin edes tiennyt olevani kyseisen artistin fani. Tallan DJ-kyvyt olivat myös omaa luokkaansa, joten tällä kertaa artistinimen perässä juokseminen kannatti. Yleensä valitsen bileet ensisijaisesti genren pohjalta, mutta nyt kyllä kannatti lähteä ihastelemaan konkarin taitoja.

Kokeneilla soittajilla jatkui myös loppuilta, kun Orkidea jatkoi porukan tanssittamista jälleen kerran loistavilla biiseillä. Oli ihana päästä taas kunnon trance-fiiliksiin, kun genre itsessään on niin laaja, ettei koskaan tiedä mitä odottaa. Trancea saattaa soida ihan missä vaan, vaikka ihan perus seduloissa, mutta täyteen tunnelmaan pääsee vasta silloin, kun muutkin tanssilattian sankarit ovat asialleen omistautuneita. Pidin muutenkin koko klubista paikkana, sisustuksesta palveluun, mutta kanssaihmiset olivat luonnollisesti kirsikkana kakussa. Club Venuen asiakkaat olivat tyylikkäitä ja persoonallisia tamppaajia, jotka viihtyivät tanssimassa pitkiä aikoja kerrallaan ja selvästi nauttivat musiikista. Siksihän sitä trancemusiikkia on olemassa! Kiitos kaikille tutuille, tutuntutuille ja ventovieraille, jotka vielä jaksavat vähän ennen valomerkkiäkin käydä rupattelemassa mukavia meidän tamperelaisten kanssa. 

Valomerkin lähestyessä päätimme paeta Venuen vieressä sijaitsevaan kebab-koppiin, joka oli kyllä rehellisesti sanottuna yksi karseimmista känkkylöistä, joissa olen koskaan syönyt. Ihan vain varoituksen sanana, kannatta hakea yöpalaa jostain muualta, jos liikutte Venuella tai lähistöllä! Maha kuitenkin täyttyi tarpeellisesta suolasta ja rasvasta, joten paluumatkan Tampereelle uskalsi aloittaa. Tyhjät valtatiet ja pimeät Etelä-Suomen metsät olivat tutun tylsistyttäviä, joten meinasin nukahtaa monta kertaa. Matka tuntui kestävän ikuisuuden, ja kun vihdoin pääsin omaan sänkyyn puoli seitsemän aikoihin aamulla, simahdin saman tien ja heräsin joskus myöhään iltapäivällä. (Sain nyt jopa kirjoitettua saman päivän aikana, joten ahkerana olen ollut!) Ei muuta kuin terveisiä Superstitionin tiimille, että lisää näitä bileitä! Kiitos ihanille ystäville ja henkilökunnalle ja kaikille... Nyt lähden takaisin nukkumaan.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Pendulum DJ with MC Verse @ Pakkahuone

Mitä?
Pirummoiset pirskeet linjalla DnB/Dubstep


Missä?
Pakkahuoneen tiiliseinien suojissa/Fat Ladyn neonvalojen syleilyssä Tampereella 10.2. klo 19-04 (huhhuh)


Terveisiä:
Huomasin nämä bileet tuttuun tapaan aivan liian myöhään, kun lippuja ei saanut enää mistään. Ajattelin kuitenkin, ettei Pendulumia kannata kenenkään missata missään olosuhteissa, joten sain kuin sainkin onnellisesti noudettua tapahtumalipun Tammelantorin K-kaupan vierestä täysin ventovieraalta mutta ystävälliseltä nais-ihmiseltä. Täytyy myöntää, että hieman hirvitti lipun käyttökelpoisuus, kun noita pdf-lippuja lienee aika helppo väärentää... Mutta sisään pääsin kuitenkin ilman noloja tilanteita, ja oveltakin vielä olisi ollut mahdollisuus ostaa lippuja hintaan 30€. Pakkahuoneen soittomeiningit olivat alkaneet jo klo 19 Nocomplyn ja Eliot Nessin (soittiko ollenkaan?) biiteillä, mutta itse saavuin paikalle vasta yhdeksän aikoihin.


Pakkahuone on yksi niistä paikoista, joihin olen itselleni luvannut tutustua mahdollisimman pian. Harmitti, kun tutut kävivät "mahtavalla keikalla Pakkahuoneella", ja itselläni ei ollut harmainta aavistusta koko paikasta. Asia on nyt kuitenkin korjattu, ja ihan siistiltä keikkapaikalta Pakkis vaikuttaa. Narikan ja baaritiskien palvelu toimi loistavasti ja järjestysmiehetkin olivat kivoja ja ammattitaitoisia. Ainoa asia, joka jäi harmittamaan, oli baaripöytien pieni lukumäärä. Juomaa piti pitää koko ajan kädessä tai antaa kaverin pideltäväksi, jos vaikka halusi etsiä laukustaan jotain. Tanssiminen oli myös hieman hankalaa tuoppi kädessä, mutta toisaalta lavan edessä ei tällä kertaa pyörinyt raivostuttavaa määrää muovimukeja tai lasinsiruja. Lähellä baaritiskejä olisi kyllä tarvittu pari pöytää lisää.

Nämä Renegaden bileet oli jaettu keskeltä kahtia K18- ja K16-alueisiin. Alaikäisiin ei tullut kauheasti kiinnitettyä huomiota, mutta on kyllä hienoa, että lukio/amis-ikäisetkin pääsevät nauttimaan hyvistä keikoista silloin tällöin. Pendulum on muutaman radiohittinsä ansiosta noussut nuorison suosikiksi ympäri maailman, joten ihan ymmärrettävistä syistä paikalla oli paljon myös teini-ikäistä porukkaa. K16-puolella näytti pikaisella vilkaisulla olevan ihan rento meininki ja siellä oleva väki ainakin sai nauttia keikasta ilman juoppohulluja tai muita ihme örveltäjiä (kun taas K18-puolelta vietiin tasaiseen tahtiin pois puoleksi sammuneita Pendulum-faneja).

Bongasin paikalta varmaan ennätysmäärän tuttuja, joten ilmeisesti kaikki cooleimmat tyypit tietää mihin bileisiin kannattaa mennä! Suurin osa oli ostanut lipun jo pari kuukautta sitten samalle keikalle, kun tapahtuma jouduttiin yllättäen siirtämään kauas tulevaisuuteen. Vanhalla lipulla pääsi kuitenkin sisään, joten toiminta oli ihan reilua Renegaden osalta. Sainpahan itselleni enemmän aikaa tajuta, että ainiin näihinkin bileisiin voisi ehkä mennä.

Ennen Pendulumia soittaneen Rico Tubbsin setti koostui pääasiassa dubstepistä, jota sitten lähdimme fiilistelemään parista edellisistä bileistä tuttujen Hannun, Villen, Teron ynnä muiden kanssa. Lavan edessä oli jo nyt paljon väkeä, joten tanssitilaa ei ollut nimeksikään. Viihdyin tanssimassa kuitenkin aika pitkän aikaa, vaikka paikalla pystyi korkeintaan vähän pomppimaan ja steppaamaan edestakaisin. Pendulumin keikkaa viivästytettiin jonkin verran ulkona olleen Tullintorin pituisen jonon takia, mutta suurin osa oli jo varmaan sisällä kun keikka pääsi vihdoin alkamaan. Tuttuja biisejä tuli peräjälkeen ja lavalla oli MC Versen lisäksi myös komeita/kauniita tanssijoita huivisysteemien kanssa. Parin kipaleen jälkeen lavan etumuksen äänentoisto alkoi olla liikaa herkille rumpalinkorvilleni, joten peräännyin takaisin baaritiskien tuntumaan.

Tässä vaiheessa jono baaritiskille oli mieletön, mutta mikot ja maijat olivat silti iloisilla mielin palvelemassa tilaajia. Äänenvoimakkuus oli Pakkahuoneen takaosissa omille korvilleni parempi, vaikka biisien melodioita oli vaikea erottaa muhevan basson takaa. Takaakin löytyi tanssijoita ja mahtavia x-step-piirejä, joissa kaverit näyttivät toisilleen miten tulee tanssia Pendulumin hittibiiseihin. Keikalla kuultiin niin uutta kuin vanhaakin Pendulumia, muun muassa Blood Sugar, Watercolour, Tarantula ja Set Me On Fire. Materiaalia löytyi siis kaikille vähänkin kyseisestä kokoonpanosta tykkääville. Itse olen enemmän tätä Hold Your Colour -sukupolvea, eikä bändin uusin albumi herätä sen suurempia tunteita, mutta onhan Pendulumin tahtiin aina mukava tanssahdella. Hengailin uuden reiviystäväni Veeran kanssa loppukeikan ja lähdin sitten samantien jatkopaikalle Hämeenkadun Fat Ladyyn.

Pienen jonottamisen jälkeen pääsin sisään jatkoille, jotka oli alunperin tarkoitus tsekata pikaisesti ja lähteä sitten nukkumaan. Hah! Fat Ladyn bileet olivat aivan mahtavat ja vetivät koko paikan aivan tupaten täyteen porukkaa. Paikka on myös ollut Pakkahuoneen tapaan kokeiltavien listalla jo pitkään, mutta sain vasta nyt aikaiseksi lähteä sinne. Hieman mainstreamimman väen suosiossa oleva Fat Lady oli ymmärrettävästi samankaltainen kuin edesmennyt Love Hotel, mutta sisustus oli paljon futuristisempi. Neonväriä  ja villejä kuvioita löytyi joka seinältä, ja mieleen jäivät erityisesti loungen katon mauttomuutta hipovat neon-meritähdet. Tanssimista ja juomista tuli harrastettua sekä päähuoneen että loungen puolella, kun molemmissa soitettiin mieleistä musiikkia. Osaako joku kertoa, soitetaanko Fat Ladyn päähuoneessa useinkin dnb:tä?

10.2. Perjantai tuli kyllä kalliiksi sisäänpääsyjen ja juomien korkeiden hintojen vuoksi (koittakaa pitää mut pois baaritiskeiltä...), mutta kyllä näissä isoissa bileissä pitää aina sillointällöin käydä, ettei tule ihan hulluksi. Tämän vuoden Whiteout jää välistä, niin pakkohan sitä on jotenkin kompensoida tulevaa menetystä! Lisäksi tuli päästyä kahteen tsekattavien listalla olleeseen paikkaan, minkä jälkeen listalle jää vain pienempiä yökerhoja ja baareja + muutama paikka Helsingistä. Ehdottakaa ihmeessä, jos tulee mieleen hyvät bileet missä tahansa! Lizsko kiittää ja kuittaa.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Global Trance Awakening 3 @ Volume

Mitä?
Psytrancea ja glitteriä.


Missä?
Vanha kunnon Volume, 3.2.2012 klo 22-04


Terveisiä:
Tammikuun helvetillisten viikonloppujen jälkeen oli mukava lähteä jälleen kerran kunnon pippaloihin. Koulu ja työt saivat bile-elämäni henkihievereihin aikaisten herätysten ja turhaakin turhempien velvollisuuksien kanssa. Tarvitsin kipeästi psykedeelisen lämmintä ilmapiiriä ja mistäs muualta sitä löytää kuin Futuristicsin bileistä! Global Trance Awakening tuli koettua viimeksi joskus ajat sitten viime vuoden puolella (ennen kuin Lizsko-blogi oli edes ajatuksen tasolla olemassa), joten pitihän sitä lähteä tsekkaamaan, ovatko bileet vielä saman luokan hauskanpitoa kuin aikaisemmin.  Lähdin liikkeille aikaisin, sillä tiesin kuluneen viikon pahojen univelkojen vaikuttavan jaksamiseeni. Psytrancea kovasti rakastava poikaystäväni Ante jäi potemaan mahatautia, joten hyppäsin bussiin yksin. Pakkanen kiristi mieltä, mutta urheasti tepastelin lähes sietämättömien sääolojen läpi Otavalankadulle. Onneksi paikalla odotti se lämpö, mitä alunperin lähdin hakemaankin.

Futuristicsin psy-bileistä tutut sisustuselementit olivat muuttaneet vanhan kunnon Volumen tunnelman jälleen kerran täysin erilaiseksi. Sama taikatemppu on tapahtunut jo vaikka kuinka monta kertaa esimerkiksi Senssillä ja Groovessa, kun vanhaa paikkaa ei ole uskonut enää samaksi. Näihin bileisiin kannattaa lähteä jo ihan pelkän taiteen vuoksi, ellei musiikki tai tanssiminen inspiroi niin paljon. Koko Volume oli UV-valaistu, mikä sai jo paikallaan istumisen tuntumaan epätodelliselta kokemukselta. (Hitto vie, sellainen lamppu olisi kiva olla kotona jossain nurkassa...) Perinteisenä DnB-klubina tunnettu Volume oli muuntautunut silmiä hiveleväksi psy-luolaksi, joka oli jo klo 22:n tienoilla yllättävän täynnä innokkaita tanssijoita ja seurustelijoita. Ilmeisesti psykedeelisyys vetää puoleensa enemmän porukkaa kuin esimerkiksi Volumen kuuluisat DnB-pippalot.  Kovasta pakkasesta saapuminen paikanpäälle tuntui samalta kuin pitkän työpäivän jälkeen palaaminen kotiin! Volume on edelleenkin mielestäni aivan ihana mesta, jossa kaikki voivat tuntea olonsa tervetulleeksi, oli sitten minkä tahansa tyylilajin tai ikäluokan edustaja.

Kenties näitä vähemmän mainstream -bileitä
voisi olla useamminkin :)









Onnekseni paikalla oli jonkin verran tuttuja ja tutun tuttuja, muun muassa ihana laululintuni Krista, keppireivaaja Tero ja muita vakionaamoja Tampereen bileistä. Tanssilattialla silmiini pisti hieno seikka, nimittäin suurin osa tanssijoista oli tällä kertaa naispuolisia! Kaikki olivat myös panostaneet pukeutumiseen ja glowstickejäkin näkyi suurissa määrin. Komean näköistä porukkaa! Yleensä Volumen bileissä ensimmäiset rohkeat tanssijat ovat miehiä, ja naiset seuraavat perässä vasta kun joraamassa on tarpeeksi suuri määrä tuttuja ihmisiä. Voin toki olla väärässäkin, mutta näin olen asian observoinut. Global Trance Awakening oli kuitenkin jossain määrin naisten ilta, kun vessakin oli täynnä glitteriä ja UV-meikkiä lisääviä reivaajia (vessan jäätävästä kylmyydestä huolimatta). Silmäniloa ei siis illasta puuttunut, kun paikallaolijat olivat vähintäänkin yhtä näyttäviä kuin seinillä olleet mahtavat maalaukset! Tällaista omistautumista olisi kiva saada klubeille enemmän ja erityylisiin tapahtumiin. :)

MacDethixin, Nebula Meltdownin ja Shatter Soundin soittamat psykesoundit saivat minutkin pysymään tanssilattialla kauemmin kuin aikoihin missään bileissä. (Tosin juoksentelin aina välillä hakemassa juomia...) Tanssiminen oli mukavaa ja lämmitti ihanasti pakkaskelien keskellä. Musiikki tuntui synkistyvän bileiden loppua kohden, mutta mikäs siinä, kun meininki kasvaa samaan aikaan eikä tarvitse huolehtia paikalleen jäätymisestä. Kuten olen jo aikaisemmissa kirjotuksissa maininnut, psytrance on aivan loistavaa tanssittavaa musiikkia, johon jää helposti koukkuun. Itse en sitä kotioloissa kovin usein kuuntele, joten ehkäpä genreen liittyy jonkin sortin eksotiikkaa... Jostain syystä en yleensä aktiivisesti etsi nimenomaan psy-bileitä, vaan keskityn enemmän dnb/tekno/trance -linjalle. Laadukkaat bileet tuntee kuitenkin jo nimestä (varsin mahtipontisesta sellaisesta), joten kyllä näihin tulee kaikesta huolimatta lähdettyä mukaan!

Kello yhden aikoihin Volume oli jo aivan täynnä psyke-väkeä ja uutta juttuseuraa löytyi jatkuvasti. Ilmapiiri oli täysin avoin ja siitä huomasi, että tämänkaltaisia bileitä oli selvästi haluttu ja odotettu. Jouduin pakenemaan paikalta jo kahden aikoihin, kun suunnaton väsymys odotetusti iski päin näköä. Paikalle jäi kuitenkin iloinen kasa ihania ihmisiä ja lisää ilmeisesti tuli vielä sisään samalla kun itse lähdin. Global Trance Awakening ja Cathedral of Trance ovat aina olleet tupaten täynnä porukkaa (ainakin ne missä olen itse ollut), mikä kertoo jotain Tamperelaisten reivaajien musiikkimausta. Ja kuinka harmillisesti sana 'psytrance' ei kerro perus mainstream-väelle yhtään mitään! Pidetään huolta, että näitä bileitä järjestetään vielä kaukana tulevaisuudessakin.