torstai 11. elokuuta 2011

Cathedral of Trance @ Senssi, Tampere

Mitä?
Psytrancea ynnä muuta psykedeliaa, taidetta, tanssia ja meininkiä.

Missä?
Pahamaineisessa teiniparatiisissa nimeltä Senssi, 10.8.2011 klo 22-04

Kokemuksia:
Olin missannut Cathedral of Trancen jo kaksi kertaa johtuen tapahtuman sijoittumisesta keskelle viikkoa. Tällä kertaa onni kuitenkin potkaisi kunnolla, sillä kohdalle sattui muutama vapaapäivä. Päätimme Anten kanssa vihdoinkin lähteä katsastamaan nämä hyvin paljon kehuja saaneet bileet. Psytrance on kuitenkin lähellä meidän molempien sielua, joten olimme aivan innoissamme.

Senssi on tosiaan paikka mistä kuulee vähän väliä omituisia juoruja. Puljua kuvaillaan "aivan kamalaksi" ja "teinejä täynnä olevaksi lihatiskiksi, jonka keski-ikä on 18 vuotta." Olen kiertänyt paikan kaukaa, vaikka se sijaitseekin oman kouluni (konservatorion) läheisyydessä. Omassa tuttavapiirissäni ei myöskään ole yhtään ketään, joka mielellään kävisi Senssissä tanssahtelemassa "kuumimpien hittien" tahtiin. Paikalle oli vaikea houkutella lisää porukkaa klubin huonon maineen takia, sillä kuka nyt maksaisi 8€ sisään Senssiin, kun hyvästä meiningistä ei ole mitään takeita!

Saan kuitenkin kiittää sosiaalista mediaa ja Futuristics-joukkoa siitä, että edellisistä Cathedraleista oli tarjolla kuvamateriaalia. Klubiystäväni Eme kävi myös tarkastamassa edelliset bileet ja vannoi niiden olleen kokemisen arvoiset. Paljon kehuja ja mielenkiintoista katseltavaa riitti! Ennakko-odotukset olivat siis aivan mielettömät,
eikä Cathedral pettänyt odotuksia. Paikka oli aivan uskomattoman hienosti decottu ja valaistu. Sisään virtasi jatkuvalla kaupalla toinen toistaan mielenkiintoisempaa psytrance-ihmistä ja musiikki senkuin parani biisi biisiltä. Satuimme sisään ensimmäisen artistin Placiqin soittaessa ja tanssilattialle oli päästävä heti ensimmäisen drinkin jälkeen. Osa tanssijoista taisi pysyä lattialla koko loppuillan, koska kerran kun psytrancea alkaa tanssimaan niin siitä on vaikea luopua vähään aikaan.

Troll Scientistsin aikana paikalle saapuivat rumpaliystäväni Juho ja Eukka, jotka olivat samaan tapaan yllättyneitä Senssin ulkonäöstä ja ilmapiiristä. Lähdimme tanssilattialta sosialisoimaan juomien ääreen.

Senssin baarisysteemi toimi kiitettävästi. Ainakin omasta mielestäni palvelu oli nopeaa ja hinnatkin erittäin opiskelijaystävällisiä. Loppuillasta baaritiskin taakse olisi ehkä tarvinnut vielä yhden työntekijän, mutta siltähän se tuntuu muillakin klubeilla kun kärsivällisyys loppuu kesken. Senssin baari on sijoitettu varsin nerokkaasti keskelle kaikkea, joten missään vaiheessa ei alkanut raivostuttamaan odottelu tai liian tiivis väkijoukko. "Main Stagesta" erillään oleva lounge oli mukava lisäys iltaan ja vaikutti oikealta rauhan tyyssijalta, vaikkemme siellä ehtineet kuin piipahtaa kiireisesti.

Cathedralin psytrance-ihmiset olivat varsin ystävällistä väkeä. Kaikilla oli hyvä mieli eikä minkäänlaista nihkeyttä ollut havaittavissa. Paikalla tunsi oikeasti olevansa osa jotain porukkaa, sillä kaikkihan me lähdimme viettämään iltaa saman katon alla. Monesti klubeilla tuntuu olevan sellaisia inhottavia "klikkejä", jotka tuntuvat omistavan koko paikan eivätkä yhtään välitä kanssaeläjistään. Cathedralissa tätä ongelmaa ei ollut, vaan olimme tanssilattialla yhdessä pitämässä hauskaa. Tanssijat eivät muodostaneet mitään ihme piirejä joiden sisään ei pääse, vaan katselivat mielellään mitä muut ihmiset (mukaanlukien DJ) tekevät. Mun tukkaa tultiin kehumaan monta kertaa mutta siis köh köh.. kyllähän mä tiedän olevani paikan hohtavin gimma.

Aika kului hauskanpidossa nopeaa ja kello oli pian lähellä kolmea. Hukkasimme rumpaliystävämme yön pimeyteen, joten soitimme taksin ja  lähdimme itsekin kotia kohti. Alunperin tarkoitus oli vielä lähteä Cathedralin jatkoille Grooveen klo 05, mutta idea vaikutti aivan älyvapaalta jo 02 aikoihin.

Ei voi muuta sanoa kuin timantinkovat bileet ja suuri kiitos kaikille kanssareivaajille. Tällaisilla bileillä ehkä myös Senssin maine menomestana paranee.

Radioaktiivisuutta ilmassa.